He eivät tiedä mitä tekevät

”-Äiti.
- No.
- Mikä sun mielestä on pyhää?
Hän ei edelleenkään osannut. Vai kehdannut? Huusi aamuvirkku varis nyt pahalla äänellä aurinkoisesta pihakoivusta. Pyhää ei ole, varis pilkkasi häntä ikkunan takaa: vain tykkäämisiä. Ainoa mitä Alina osasi, oli tuntea syyllisyyttä siitä että oli kasvattanut lapsensa maailmaan, jossa jos jokin oli pyhä, hän ei ollut sitä pystynyt varjelemaan – ei edes kertomaan, mikä sellaista oli.” (sivu 554)



Teos: He eivät tiedä mitä tekevät
Kirjoittanut: Jussi Valtonen
Kustannusosakeyhtiö TAMMI, 2014
Luettavaa 559 sivua

Mitä niin paljon asiaa, että pitää sisältää hirveä määrä sivuja ja valtavasti tekstiä. Hitaan ja samalla vaativan lukijan mielessä tämä kysymys pyörii vielä kymmeniä sivuja luettuaan. Ja usein tuli mieleen miksi luen tätä kirjaa, aihe ei kiinnostaa ja ajatukset ovat niin masentavia. Arkkisia ja aikuisille inhimillisiä ajatuksia se sisältää, kuten kulttuurien väliset erovaisuudet ja maiden väliset välimatkat.

Ihminen tarvitsee turvaa aina ja kautta elämänsä ajanjaksoissa. Pikku lapsena vanhempien tuki on oltava läsnä kuin varjo, teini-ikäisenä ikätoverien turva verkosto on kuin muuri yöpimeässä ympärillä ja aikuisena kotimaa on rakkaan äidin suuri ja lämmin halaus, joka suojelee pyörämyrskystä. Kuluneen talven Suomen sääolosuhteet ovat olleet sen kaltaisia, että voisi ajatella, että Suomessa mitään ei ole puolustettavissa. Mutta suomalainen pohjimmiltaan rakasta Suomea, ja se on täysin oikein. Tapasin afganistanilaisen henkilön, joka oli sairas ja työtön. Hänen mielestä Suomi on maailman rasistisin maa ja asiat maahanmuuttajille erittäin huonot. Hän kehui Afganistania, että siellä ihmiset ovat onnellisisä ja se on paljon parempi kuin Suomi. Amerikkalainen puolustaa oma maataan ja suomalainen omansa.

Miksi USA sotii Lähi-Idässä ja aina jollain tavalla pitää sormet olla pelissä? Miksi he tukivat Ayatollah Khomeinia kaappaamaan valtaa Iranin kansan käsistä, ja sitä islamilaisesta hallitusjärjestelmästä on tullut maailman eniten ongelmien aiheuttaja tänä päivänä? Nämä askarruttavat iranilaisten mielen varmasti vielä pitkään

Todellinen kiinnostus ja arvostus kirjaa ja kirjailija kohtaa heräsi vasta sivulla 450 eteenpäin. Minä lukijana myös alan ymmärtämään tunteet, mitä kirjailija kuvailee. Taidokas tekstin painoarvo nousee yhä voimakkaammin esille.

Varmasti taidokkainta kirjassa on se, että perheen pienimpien ongelmien riidat ja kiistat kytkeytyy globaali aiheisiin.

Ja nuori Samuelin ajatukset ovat usein aivan kauniin inhimillisiä: ”ja sinä iltana ensimmäisen palkkapäivän jälkeen, kun hän suuteli pikkuhousuilleen riisuutuneen Viivin silkkistä alavatsaa ja varsamaisia lonkkaluita, hänellä ei ollut enää mihinkään kiire eikä hän tavoitellut mitään. Kaikki panokset oli asetettu kevään pääsykokeisiin, joita varten hän oli jo kaivanut kirjat esiin kuukausia muita ennen.” (sivu 503)