Johannes Angelos

"Pimeässä työntyi käteeni kapea kuuma käsi. Ehkä se oli vain itseni pettämistä ja kuvitelmaa, mutta uskoin tuntevani sen tuhansien joukosta. En uskaltanut kajota häneen enkä puhutella häntä. Ehkä vain vanhemmistaan eksynyt tyttö etsi turvaa kädestäni. Tai pelon ja pimeän kiihdyttämä nainen tahtoi tuntea miehen läheisyyden. Mutta tunsin hänen kätensä. Kuumana, avuttomana se oli kuin sovinnon sanaton viesti ennen kuolemaa.

Ei hänkään sanonut sanakaan. Pimeässä vain hengitimme lähekkäin ja kättemme koskivat toisiaan. Suonemme sykkivät tuskallisesti vastakkain elävän veren, ihmisen läheisyyden sanattomana viestinä. Näin on hyvä. Näin oli paras. Näin ymmärsimme. Sanat olisivat vain särkeneet kaiken."

Teos: Johannes Angelos
Kirjoittanut: Mika Waltari
WSOY, Juva 1980
Luettavaa 334 sivua

Johannes Angelos, pitkälti on Nuori Johanneksen jatkoa. Harmitti hirviesti, kun sen lukemiseen venyi hirveän pitkään. Tietysti kirjantyyli oli sellainen, että sen lukeminen vaati kärsivällisyyttä. Lisäksi minun oma aikatauluni ylipäätään ei jättänyt aikaa lukemiselle paljon aikaa.

On pitkään kiinnostanut saada lisää tietoa keskiajalta ja erityisesti, miten kävi, että Konstantinopolista tuli Istanbul? Aikaisemmasta kokemuksesta olen oppinut sen, että yksi parhaista tavoista hankkia tietoa historiasta on historiallinen romaanin lukemien. Historia toistaa itseään. Kiinnostaa oman elämäni ajan tapahtumia. En sen takia, että henkilökohtaisesti kiinnostaisi pätkääkään politiikka ja se, että rupeaisin harrastamaan sitä, vaan sen takia, että myös poliittiset tapahtumat ovat muuttaneet elämän suunnan, täysin vastoin oma tahtoani. Miltei on mahdotonta tietää täysin, mitä on tapahtunut menneinä aikoina historiassa, mutta historiasta jäljellä olevien kirjoitusten kautta saadaan tietoa suunta antava tietoa.

Sanottu, että kirja on paras ystävä. Jokaiselta sellaiselta ystävältä haluan oppia uutta, ja odotan yllätyksiäkin näkökulmia. Romaanissa arvostan erityisen paljon sen monipuolisuutta ja värikyyttä. Sellainen, joka tarjoa minulle muutakin, kuin vain tarina. Kirjoituksessa kieli on keskinen asia, mutta värikäs kielenkäyttö antaa laajan kuvan tapahtuman ympäristöstä, kuten kulttuurista ja ajan ihmisisistä.

Tavallisesti ihmiset kirjottavat päiväkirjaa, mutta yleensä ne ovat tavallisia asioista, mistä kirjoittavat. Jos tavallinen ihminen elää historiallisesti erikoista aikaa, hänen päiväkirjastaan voi olla todellakin historiallinen painoarvo. Johannes Angeloksen päiväkirjasta on tullut historian tärkeä teksti. Hän on selvästi enemmän kuin vain tavallinen kansaihminen. Hän on jalomielinen, yläluokan verta.

Ei ollut kauhean kiinnostavaa lukea aivan kaikki osat, mutta toisaalta oli ymmärrettävä, että kirjoittaja haluaa kuvata ajan kypsymiseen suurempaan tapahtumaan. Historiallinen suurtapahtuma, joka sai minut tarttua lukemaan sitä kirjaa. Miksi Konstantinopolia luhistui, ja miksi turkkilaisista tuli kuitenkin islamilaisessa maailmassa niin suuri nimi, ja islam valloitti Eurooppaa?

Minun oli suhteellisen helpompaa seurata Johanneksen kertomukset, koska olin aikaisemmin lukenut Nuori Johannesta. Hän pohjustaa kertomuksiaan nimenomaan mitä on tapahtunut Nuori Juhannuksen kirjassa. Minulta meni ohi paitsi Nuori Johanneksen tapauksessa hänen alkuperästään sen verran, että silloin en saanut käsitystä, että hän olisi korkeantasoinen luokkaa. Siksi hän tarvitsekin naisen apua päästääkseen kirkon tunnettujen pappien seuraan.

Inhimillisiä tapahtumia tapahtuu romanin päähenkilölle, kuten naisten suhteet ja arjen tuntemukset. Mielenkiinnolla myös on tuotu kulttuurilliset asiat esille, kuten miehen ja naisen suhteet ja kunniakysymys.

Yksi puoli korostuu tässäkin teoksessa yli kaiken, ja se oli uskonnon piilopuoli. Hassua se, että uskonnolliset tahot ja hallitukset hurskauden ja taivaallisen pyhyyden tähden kuormittavat tavallisten ihmisten elämää, mutta itse todellisuudessa itse ovat pahuuden ja rappion pesäkkeitä. Kahdessa teoksessa Waltari yksityisesti paljastaa suuret uskontokuntien heikkoudet.

Kristilliset eivät välttämättä harjoittaa lähimmäistä rakkautta, eikä muslimi kattaa alkoholia.

MAAILMAN PARAS KYLÄ

MAAILMAN PARAS KYLÄ
Arto Paasilinna
WSOY, Juva 1992
scifi, mainstream
Luettavaa 322 sivua

Minkälainen ihminen Arto Paasilinna on ollut? Tämä kysymys pyörii mielessä monessa kohtaa luettuaan kirjan Maailman Paras Kylä. Onko ikä vaikuttaa siihen, että on vaikea, pidä pois mielestään kirjailijan ja kirjan välistä suhdetta, kun sitä on lukemassa.  Mielestäni on se luonnollista, että elämää nähnyt aikuinen ihminen lukemansa kirjassa asioita ajattelee eri tavalla kuin kokematon nuori. Siinä mielessä, että väistämättä tekee vertailuja kirjassa lukemansa ja todellisuuteen arkkielämään asioiden välissä.

Maailman paras kylän ajatus lähtee siitä, kun kuolinvuoteellaan Asser Toropainen, joka on monen kirkon polttaja antaa pojanpojalleen tehtävän rakentaa kirkon, hänen kuolemansa jälkeen. Eemeli tunnollisesti lähtee sittenkin toteuttamana sitä hanketta, mutta ensin perustaa säätiön.

Alussa lukija ei voi arvatakaan, että kuinka tarkasti Paasilinna suunnitelmallisesti lähtee toteuttamaan ajatuksensa. Perintöjako tapahtunut ongelmitta. Resursseja on runsaasti käytettävissä ja Eemilin vaan pitää rohkeasti keksiä keinoja, kuinka työn tulee tekemään.

Alussa ei tule merkittäviä ongelmia ja hanke lähtee alkamaan, mutta viranomaisia astuu kuvioon vasta kirkon rakentamisen vaiheessa. Miehet ovat niin päättäväisiä työssään, että edes poliisikaan ei pystyy keskeyttämän pahasti keskeneräistä kirkon rakennushanketta. Rohkeat, uskolliset ja vaatimattomat suomalaet miehet ovat asialla, ja päättäväisiä viedä tehtävää maaliin saakka.

Kirkko tarvitsee seurakuntalaisia ja tietysti siellä, missä on ihmisiä, tarvitaan myös hautausmaa. Paitsi että kirkon rakennuksen yhteydessä pitääkin olla hautausmaa. Kun leviä uutinen viranomaisten puuttumisesta asiaan, se avaa luonnollisesti yhteiskunnallisten luonnonaktiivistien jalansijaa myös paikalle. Näin he löytävät oman paikansa kirkkorakennus hankkeen ympärillä ja he tulivatkin jäädäkseen. Hautausmaalle pitää ensisijaisesti siirtää itse Asser Toropaisen ruumista. Porukalla ei ole viranomaisten tuki, eikä Suomen luterilaisen kirkon siunaus, siksi tätäkin asiaa pitää hoitaa omalla tavallaan.

Eemeli ehtii olla Tanskassa vankilassa, tietysti hyvät ajatukset mielessään, mutta täällä Suomessa hänen rakentamansa pienen kylän yhteisö ei lainkaan hajoaa. Avovaimotkin tulevat raskaaksi, vaikka siinäkin on joku pieni poikkeus, mutta tärkeintä se, että ollaan sovussa keskenään.

Kylä kasvaa hyvän kasvun kaikessa mielessä, kun ulkomaailma, eli suomi on pahassa lamassa. Ollaan aika tarkkoja asioissaan, eikä otetaan ketä vaan sinne asukkaaksi. Kylässä alkaa olla kaikki lähes täydellistä, paitsi sairautta on edelleen. Mutta esimerkiksi tarkkaa suunnitellaan talviaikaan, on riittävästi ruokaa kaikille asukkaille.

Kylässä muutekin vallitsee rauha ja suvaitsevaisuus, muuten kylän mustat somalimiehet eivät voisiaan rauhassa harjoittaa sepän työtä. Kolmas maailman sota on meneillä, mutta kylä jatkaa edelleen omaa menojaan, tavallaan se on irrottautunut maailmasta. Kolmannen maailman sodasta valitetusti myös Ukonjärvi ei säästynyt. Arabien pudonneen pommikoneen osista somaliseppä pajassaan tehdään uusia esineitä.

Ainakin yksi ennustuksella oli todella oikea toteutusta. Vuonna 2015 toistakymmentä pakolaista vaimoa suunta Suomeen ja erityisesti Ukonjärvelle, mutta tämäkin asia hoidettiin niin siististä, ettei kenenkään kylän miehen tarvinnut hylätä omaa vaimoaan ja ottaa muukalaisista naisia.

Paasilinna todellakin kaipaa ongelmatonta kylä ihmisille ja tietysti itselleen. Maailman parhaassa kylässä ei ole alkoholi ongelmaa, ei sotia, eikä mielenosoituksia tai lakkoja. Kaikki tekevät työtä mitä osaavat.