Ihmiskunnan loppulaukka

Teos: Ihmiskunnan loppulaukka

Kirjoittanut: Arto Paasilinnan

Luettavaa 234 sivua

Nautinko edelleen yhtä paljon Arto Paasilinnan tekstistä? On väärin, jos sanon, etten nauttia yhtään, mutta en suinkaan yhtä paljon kuin ennen, aika, jolloin luin Jäniksen vuosi tai Hurmaava joukkoitsemurha tai Onnellinen mies. Erityisesti Hurmaava joukkoitsemurhan kanssa minulla oli erityisen paljon hauskoja hetkiä.

Tämä taisi olla viimeinen kirja Paasilinnasta, mitä luin. Maahanmuuttajana elämä pohjolassa ei ole niin tasaista, että voisi ottaa niin rennosti ja nauraa Paasilinnan juttuisilla. Tosi elämän henkiset haasteet ovat väijytyksessä hetki hetkellä. Elämän jokainen päivä itsestään on uusi taistelu. Vihollinen on sama, eli vastoinkäyminen, mutta se muuttaa muotojaan. Siksi joka päivä jostain on saatava voimat, jotta eväitä riittää päästäkseen ylös sängystä seuraavana aamuna.

Se että osaa nauraa Paasilinna puheella, itsestään on pieni ihmeen toteutus suomen kielen edistyksen saralla. Myönnän, että oli hauska lukea myös tämän kirjan, mutta on pakko edetä raskaammilla jutuilla, jos meikäläinen tahtoo vielä maistaa itse suolatulla hetkillä, jotta masennus ei pääsee polttamaan ilon juureltaan.

Auta armias

Teos: Auta armias

Kirjoittanut: Arto Paasilinna

WSOY 1989

Luettavaa 276 sivua

Tällä kerta ylhäisten asioilla, liiankin ylhäinen. Kaikkivoipa itse Jumalan korkeuksiin asti vie lukijan itse Arto Paasilinna. Jumala on loman tarpeessa ja hänelle etsitään sijainen tai tuuraaja, joka ylläpitää elämän järjestystä maan päällä. Juoni ja ovela, jotta jälleen kirjailija pääsee kuvailemaan suomailisia. Kaveria ei jätetään yksin, tämän ainakin Paasilinna todistaa tarinassaan. Miksi ulkomaalainen aina jää yksin tässä maassa? Tämä voi olla toisaalta niin mystinen, ettei vielä kukaan ainakaan ääneen uskalla paljastaa.

Hauska lähestymistapa jumalan asioihin. Todella hieno asia, että demokraattisessa järjestelmässä uskaltaa puhua myös jumalasta, niin hauskasta kuin mitä voi lukea tässä kirjassa. Ei tarvitse haukkua asiaa, joka on kuitenkin pyhää toisille, mutta samalla joidenkin mielestä sitä voi tehdä pilaa.

Jos vielä uskoo itsessään voimaa tarttua Paasilinnan kirjoihin, ei ole huono idea tätäkin kirja lukea. Kantasuomalaisella ei välttämättä vie paljon aikaa lukea koko kirjan lyhyessäkin ajassa, kun meikäläiseltä kutenkin vei montakin päivää.

Onnellinen Mies

Teos: Onnellinen Mies
Kirjoittanut: Arto Paasilinna
WSOY, Juva 1977
Luettavaa 185 sivua

Aika kuluu salaman nopeasti ja luettavaa kirjoja on paljon. Siksi olin lähes päättänyt lopettaa Paasilinnan kirjojen lukemista, jotta ehtisin lukea muita. Mutta toimin hyvin, että säästin hänen kirjojansa ja nyt väliin jälleen luin Onnelliseen miehen. Olin alun perin ajatellut lukea aina aika ajoin joku hänen kirjoistaan, ja oikeasti tällä kerta siitä oli apua. Olin sellaisessa mielitilassa, että Onnellisen miehen tarinalta sain voimaa. Yksinäisen insinöörin sinnikkyys ja periksi antamattomuus on hieno esikuva kaikille tämän ajan miehille.

Alkaa kertyä vuosia aikaa siitä, kun olen lukenut miltei säännöllisesti. Luonnollisesti lukemisesta pitää hyötyä monella tavalla. Nykyään lukeminen on nopeampi kuin ennen, mutta silti Paasilinna kieli vieläkään ole yhtä nopea kuin esimerkiksi lukea Waltarin. Ehkä tämä on yksi asia, joka harmittaa, eli aika. Paasilinnan kieli ei ole yhtä kirjakieltä kuin Waltarin, vaan enemmän se on tapaa, miten eripuolella Suomessa puhutaan. Aivan varmasti myös tässä mielessä se hyödyntää kehittymään kielitaitoani.

Hetken ajattelin, että se on ihan totta, että ei aina kunnan päättäjätkään välttämättä ajatelleet kuntalaisten yleisiä etuja. Tässä yhden insinöörin sisukuudesta hyötyy kunnan työväki ja lopulta koko kyläläiset. Väistämättä lukiessani näitä tarinoita, mietin kuinka toden peräisiä jotkut tapahtumat voivatkin olla? Joskus palautuu mieleeni jokinen omakohtainen kokemuskin.

Kirja oli lyhyt ja tarina hienoa. Ovela tapaa lähestyä arkaluontaista aihetta kuten sisällissota ja sivellä vanhoja arpia ja nyppiä sen ympärillä kasvaneita karvaita ilman kipuja aiheuttamia. Ei haitta kerrankin kylän näkyvässä paikassa on pystytetty punaisyen muistomerkki.

Tällä kerta onnistuin hyppäämään tarinaan junaan paljon helpommin kuin edellisen kirjan. Siksi innolla seurasin tapahtumat. Vaikka jostain kirjasta olisi tehty elokuvaa, en välttämättä innostaa katsomaan, mutta tämän minä halusin. Ja onneksi elokuva löytyi netistä vapaasti katsottavaksi. En koskaan ole innostunut katsomaan suomalaisia elokuvia, koska minua suututtaa, kun aina niissä elokuvissa kiroillaan ja on eroottisia kohtauksia. En voi väittää, että aina näin on, koska erityisesti jää mieleeni Mies vailla menneisyyttä elokuvaa. Kuitenkin tämän kirjan pohjasta tehty elokuvaa antoi minun uskaltaa myös jatkossa katsoa hyviä suomalaisia elokuvia.

Varmasti vielä tulen lukemaan muita pieniä Paasilinnan kirjoja jatkosakin ja muille maahanmuuttaja taustaisisille suosittelen

"Koitti juhannuspäivän aamu Hämeessä Humalajärven rannalla. Vielä saattoi aistia lievän savunhajun öisen taistelun jäljiltä: eilen oli ollut juhannusaatto ja kokkoja oli poltettu kaikilla rannoilla. Pääskynen lensi suu auki yli hämäläisen järvenselän pyydystäen läheltä veden pintaa hyönteisiä. Oli tyyni ja kirkas sää, ihmiset nukkuivat. Vain linnut jaksoivat vielä laulaa. 
Yksinäinen mies istui huvilansa portailla kädessään avaamaton olutpullo. Hän oli johtaja Onni Rellonen, kohta viidenkymmenen ikäinen mies, kasvoillaan seudun surullisin ilme. Hän ei kuulunut yöllisen taistelun voittajiin. Hän oli pahasti haavoittunut, eikä ollut kenttäsairaalaa, jossa hänen murtunut sydämensä olisi voinut saada ensiapua. Rellonen oli hoikka, keskimittainen mies, korvat olivat aika isot, nenä pitkä ja loppupäästään punertava. Hän oli pukeutunut lyhythihaiseen hellepaitaan ja samettihousuihin. Miehestä näki, että joskus hänessä oli saattanut piillä räjähtävää voimaa, joskus, mutta ei enää. Hän oli väsynyt, voitettu, elämän iskemä. Uurteet kasvoilla ja harvenneet hiukset päälaella olivat liikuttavia tappion merkkejä taistelusta elämän kovuutta ja lyhyyttä vastaan." (sivu 8, 9)

Teos: Hurmaava Joukkoitsemurha

Kirjoittanut: Arto Paasilinna

WSOY, Juva 1990

Luettavaa 280 sivua

Todellisuudessa nämä alkusivujen kappaleet olivat kohdat, joista rupesin nauttimaan suomen kielen huumorista. Arto Paasilinnan teoksista muistaakseni tämä oli ensimmäisen lukemani kirjaa. Olin aloittanut Mika Waltarin kirjoilla, ja muita suomalaiskirjailijoista minulla ei ollut tietoa. Yhdessä illan istujaisessa puhuttiin kirjoista, ja minä rupesin puhumaan pää punaisena Waltarista, jolloin tavallisesti yksi suomalaisen seuralainen mies kysyi, oletko lukenut Arto Paasilinnan kirjoja? Tämä mies oli ollut aikaisemmin lehtikuvaaja ja ottanut lehtikuvia suurimmilta suomalaiskirjailijoista. 

Aloitus oli hidasta, vei aikaa tottua Paasilinna tekstiin, mutta vielä jonkun matkan kuluttua luettavaan kirjasta, edelleen palasin parin muutaman kappaleeseen kirjan alkuun, joita on myös yllä lainattu. Tämä oli uusi asia minulle, että tässä yhteiskunnassa itsemurha aihe on niin läsnä ihmisten elämässä. Koskaan en muista olisin kuullut aiemmin, että se on yksi vaihtoehto ihmisille. Kurdien elämässä elämä on kaikki kaikessa, ja kaikkien kurjuuden huolimatta tuskin yksilöiden mieleen vilahtaa riistää itseltään elämää. Kurdi ihmisen, tytön ja pojan mielessään elää yksi unelma: Vapaa Kurdistanin maa. Siitä on tullut kuin pysyä unelma kurdeille. Vaikka kuolemaa on kutsumaton vieras, ja se voi olla milloin tahansa oven takana vieraan kielen asemiehen muodossa. Se voi viedä perheeltä isän tai vanhemman pojan tai tytön, ja häntä koskaan perhe ei voi enää nähdä. Siksi kurdi ihminen ainakaan yhtä asia koskaan ei kaipaa, tai ei halua ajatella: kuolemaa. 

Tämä alku maistiaiset kappaleet saivat minut hyvällä mielellä kautta kirjaan, aina odotin lisää vastaava tekstiä. 

Oli hienoa kirja, mielestäni Paasilinna parhaita lukemani.

Hirttämättömien lurjusten yrttitarha

Teos: Hirttämättömien lurjusten yrttitarha
Kirjoittanut: Arto Paasilinna
WSOY - Juva 1998
Luettavaa 318 sivua

Monille suomalaisille rakas ja arvostettu kirjailija Arto Paasilinna. Luettuani ensimmäisen kirjan tykkäsin hänestä palon. Hänellä on omat tapansa päästää suomalaisen huumorimaailmaan, kun muuten on erittäin haastavaa päästä samalle aaltopituudelle kuin suomalaisten.
Tämä oli vähän raskaampaa huumoria. Teksti ei naurattanut, vaan pikemminkin ajatukset herättivät mielenkiintoa. Aina olin ajatellut, että miksi entisen Nokian, etnisen johtajan piti  tienata yli kolmekymmentä miljoona euroa vuodessa ja nykyisen posti johtajan pitää saada pankkitililleen yli 60,000 €/kk? Tekevätkö he oikeasti niin paljon ja arvokkaampaa kuin monet työntekijät, että heidän palkkansa on yhtä paljon kuin monta tuhatta työntekijää. Eivät he sentään edes keksineet itse matkapuhelimen tai postijärjestelmän alun perin. He ovat vaan saaneet johtajan paikaan. 

Tai miksi yhteiskunnassa jotkut terveet työkuntoiset yksilöt eivät haluaa ottaa vastuuta omasta elämästään millään tavoin ja samalla kuormittavat yhteiskuntaa. Vielä pahempi aiheuttavat vaivaa ja kärsimystä työssä kävijä ihmisiä moniin tavoin. Sitä mietin kun työikäinen naapuri mieshenkilön bileet pyörii jopa välillä viikon arkkiyöt ja me muut emme saa edes yön nukuttua rauhassa. Välillä poliisi vierailee puoliyön aikana hänen talossaan, kun siellä on taas vieraita nuorempia naisia ja miehiä. Eikö parasta se, että hankitaan jotain ammattia ja sitten ruvetaan käymään töissä ja elää kunniallisesti? Varmasti tämä ilmiökään ei tunne kansallisuus rajoja, eikä tästä ainoastaan voi osoittaa syyllisyyden sormi suomalaisia kohtaan.

Paasilinna on keksinyt ratkaisun näihin ongelmiin ja tällä kerta tekstissä on erilaisempi huumoria. Pannaan kaikki töihin ja senkin maan alle jotta heistä tulee kunniallisia ja kunnon kansalaisia. Maan alla laitetaan heidät huolehtimaan sienikasveista ja tuotteet viedään ulkomaille ja valtiolle maksetaan verot. 

Minulla on vielä Paasilinnan montakin kirjaa kirjahyllyssä, mutta en usko luen niitä, tai ainakin tulen olemaan aika valkoivaa. Aika on vähän ja minun on vielä luettavaa paljon muita kirjoja.
Minulla on unelmia!

Neitosten karkuretki

"Göran otti tytöt mukaan illansuussa veneeseensä laskemaan verkkoja. Mökin rannasta näkyi ihmeen lumoava, jyrkänteen rannalta avartuva vuono. Kalliolta merenpintaan oli yli kymmenen metrin pudotus ja näköala kerrassaan uljas. Meeri souti mennen tullen, Stina auttoi verkkojen laskussa ja Roosa istui veneenperässä mela käsissään. Hän nimenomaan halusi ohjata venettä ja hyvin se häneltä kävikin vaikka oli ensimmäistä kertaa kipparina. Eihän nuorisokodin hoidokeilla ollut järjestetty veneilymahdollisuutta, ei vaikka laitos sijaitsi saaressa kuten Svede ja sehän oli tyttöjen kokemusten mukaan enemmänkin vankila kuin koti." (sivu 215)

Teos: Neitosten karkuretki

Kirjoittanut: Arto Paasilinna
WS Bookwell Oy, Juva 2008
Luettavaa 243 sivua

Tällä kerta Paasilinna tarttunut neitosen sisukkaan Stinan tarinaan. Kirjailijan mielikuvitus kutittaa jälleen lukijan nauru kohtaa. Napatanssijaäidin ja komean Göranin kuopus tuovat maailmaan tytön, vaikka ainakin joku muu olisi toivonut vaivalapsi olisi ollut poika.

Jos äiti ei näyttäytyy kovin tasapinolta, mutta isä esiintyy sydämellisenä isähahmona. Liikuttiin herkällä rajalla, kun sekavan pariskunnan suhteessa ovat lapsia. Onneksi vielä jossain vaiheessa lapset säilyvät pariskunnan riidoilta, kun Göran muuttaa pois kotoa ja sitten lopullisesti Ruotsiin. Stina mielellään halua olla isän kanssa, mutta ei pääsee, kun vain pari kertaa laivamatkalle isän luo.

Kotona yksinhuoltajan elämän tilanteeseen ei voi tapahtua pahempia, kun äiti elää kuin sinkku nainen. Onnettomat tyttö ja poika jäävät sekavaa mielisten aikuisten jalkojen alla. Talo on kaupunki ilman porttia, koska ventovieraita kulkee talossa, milloin vaan vuorokauden ympäri. Lasten sängyssä usein on alkoholiin sammuneita juoppoja, siksi lapset nukahtavat johonkin nurkkaan. Alkoholi heiluu ilmassa ja lapset kärsivät nälkää, suorastaan talosta on tullut vaarallinen viidakko lapsille. Stina pakenee kotoa ja ruoka ryöstöretkellä jotenkin saa nälkänsä ohi. Epäilemättä tämä tilanne kuvaa jotain todellista, joka elää edelleen ongelmaperheiden pinnan alla tässä yhteiskunnassa.

Stina on älykäs tyttö ja huostanottotalossa näyttää mihin hän pystyy. Lastentalossakaan asiat ovat huonosti. Siksi kahden muun tytön kanssa Stina lähtee pakoon ja päämäärä on isän mökki, joka sijaitsee Helsingistä maan länsi osaan. Matkalla tapahtuu monenlaisia jännittäviä asioita. Tytöt ovat mukana huoltoaseman tulipalon sammutustyössä ja sieltä matka jatkuu vielä jännittävämpänä kävelleen eteenpäin. Matkalla he jopa ryhtyvät kostotyöhön, mutta vihdoin saapuvat isän mökille. Lopulta Suomen armeija väki liittyy peliin ja kaikki päättyy onnellisesti.

Aikuisena ihmisenä sydämestäni toivon, että kaikki lasten kokemat ikävät asiat ovat vain pöly kirjojen sivujen pinnassa, ja missään päin maailma kukaan lapsi ei joudu kokemaan nälkää tai huonoa kohtelua.

Tässä tarinassa ei naurattanut, paitsi tunsin sääli lapsia kohtaan ja lähdin mukaan lasten kokemat jännittäviin kokemuksiin.

MAAILMAN PARAS KYLÄ

MAAILMAN PARAS KYLÄ
Arto Paasilinna
WSOY, Juva 1992
scifi, mainstream
Luettavaa 322 sivua

Minkälainen ihminen Arto Paasilinna on ollut? Tämä kysymys pyörii mielessä monessa kohtaa luettuaan kirjan Maailman Paras Kylä. Onko ikä vaikuttaa siihen, että on vaikea, pidä pois mielestään kirjailijan ja kirjan välistä suhdetta, kun sitä on lukemassa.  Mielestäni on se luonnollista, että elämää nähnyt aikuinen ihminen lukemansa kirjassa asioita ajattelee eri tavalla kuin kokematon nuori. Siinä mielessä, että väistämättä tekee vertailuja kirjassa lukemansa ja todellisuuteen arkkielämään asioiden välissä.

Maailman paras kylän ajatus lähtee siitä, kun kuolinvuoteellaan Asser Toropainen, joka on monen kirkon polttaja antaa pojanpojalleen tehtävän rakentaa kirkon, hänen kuolemansa jälkeen. Eemeli tunnollisesti lähtee sittenkin toteuttamana sitä hanketta, mutta ensin perustaa säätiön.

Alussa lukija ei voi arvatakaan, että kuinka tarkasti Paasilinna suunnitelmallisesti lähtee toteuttamaan ajatuksensa. Perintöjako tapahtunut ongelmitta. Resursseja on runsaasti käytettävissä ja Eemilin vaan pitää rohkeasti keksiä keinoja, kuinka työn tulee tekemään.

Alussa ei tule merkittäviä ongelmia ja hanke lähtee alkamaan, mutta viranomaisia astuu kuvioon vasta kirkon rakentamisen vaiheessa. Miehet ovat niin päättäväisiä työssään, että edes poliisikaan ei pystyy keskeyttämän pahasti keskeneräistä kirkon rakennushanketta. Rohkeat, uskolliset ja vaatimattomat suomalaet miehet ovat asialla, ja päättäväisiä viedä tehtävää maaliin saakka.

Kirkko tarvitsee seurakuntalaisia ja tietysti siellä, missä on ihmisiä, tarvitaan myös hautausmaa. Paitsi että kirkon rakennuksen yhteydessä pitääkin olla hautausmaa. Kun leviä uutinen viranomaisten puuttumisesta asiaan, se avaa luonnollisesti yhteiskunnallisten luonnonaktiivistien jalansijaa myös paikalle. Näin he löytävät oman paikansa kirkkorakennus hankkeen ympärillä ja he tulivatkin jäädäkseen. Hautausmaalle pitää ensisijaisesti siirtää itse Asser Toropaisen ruumista. Porukalla ei ole viranomaisten tuki, eikä Suomen luterilaisen kirkon siunaus, siksi tätäkin asiaa pitää hoitaa omalla tavallaan.

Eemeli ehtii olla Tanskassa vankilassa, tietysti hyvät ajatukset mielessään, mutta täällä Suomessa hänen rakentamansa pienen kylän yhteisö ei lainkaan hajoaa. Avovaimotkin tulevat raskaaksi, vaikka siinäkin on joku pieni poikkeus, mutta tärkeintä se, että ollaan sovussa keskenään.

Kylä kasvaa hyvän kasvun kaikessa mielessä, kun ulkomaailma, eli suomi on pahassa lamassa. Ollaan aika tarkkoja asioissaan, eikä otetaan ketä vaan sinne asukkaaksi. Kylässä alkaa olla kaikki lähes täydellistä, paitsi sairautta on edelleen. Mutta esimerkiksi tarkkaa suunnitellaan talviaikaan, on riittävästi ruokaa kaikille asukkaille.

Kylässä muutekin vallitsee rauha ja suvaitsevaisuus, muuten kylän mustat somalimiehet eivät voisiaan rauhassa harjoittaa sepän työtä. Kolmas maailman sota on meneillä, mutta kylä jatkaa edelleen omaa menojaan, tavallaan se on irrottautunut maailmasta. Kolmannen maailman sodasta valitetusti myös Ukonjärvi ei säästynyt. Arabien pudonneen pommikoneen osista somaliseppä pajassaan tehdään uusia esineitä.

Ainakin yksi ennustuksella oli todella oikea toteutusta. Vuonna 2015 toistakymmentä pakolaista vaimoa suunta Suomeen ja erityisesti Ukonjärvelle, mutta tämäkin asia hoidettiin niin siististä, ettei kenenkään kylän miehen tarvinnut hylätä omaa vaimoaan ja ottaa muukalaisista naisia.

Paasilinna todellakin kaipaa ongelmatonta kylä ihmisille ja tietysti itselleen. Maailman parhaassa kylässä ei ole alkoholi ongelmaa, ei sotia, eikä mielenosoituksia tai lakkoja. Kaikki tekevät työtä mitä osaavat.

Jäniksen vuosi

Kirjan nimi: Jäniksen vuosi
Kirjailija: Arto Paasilinna, Suomusjärvi 14.5.1975
Otavan Kirjapaino Oy
Luettavaa 190 sivua

Huolimatta siitä, että on asuttu todella pitkään Suomessa, silti suomalaisista kirjailijoista en tiennyt oikeastaan ketään nimeltään. Pitkälti tämä johtuu yleisestä maahanmuuttaja ennakkoluulosta. Siihen ei välttämättä edes tarvitsekaan olla maahanmuuttajien seurassa. Tämä ennakkoluuloisuus asenne suomalaisen kulttuuriin muodostuu kuin muuri. Suomi antaa paljon maahanmuuttajalle aivan kaikkea, se antaa uuden elämän mahdollisuuden. Kuitenkin kulttuuri puoli jää pitkälti aika vieraaksi maahanmuuttajalle. Tämä pitkälti johtuu suomalainen erakko luonteesta avautumaan lisäksi maahanmuuttajien kärsimättömyydestä tarpeeksi kauan yrittää. Suomalaisessa kulttuurissa lukeminen ja kirjasto kulttuuri ja parhaimpia, mitä maahanmuuttaja voi ammentaa rikastuttamaan uuteen elämäänsä.

Suomaisiin kirjailijoihin tutustuminen ei tapahtuu, ellei vierasmaalainen itse ole kiinnostunut lukemisesta, tai henkilökohtaisesti kantaväestö ystävää herättää kiinnostuksen aikaan. Lasten kirjojen kautta alkuaskeleissa tutustumaan suomalaiseen kirjallisuuteen, mutta aivan ensimmäiseksi sain tietää suuri kirjailija Mika Waltarista. Sen myötä kiinnostus oli syttynyt ja aloin herättää suomalaisporukalla keskusteluja suomalaisesta kirjallisuudesta. Sitä kautta myös saimme toisenlaisia keskusteluaiheita aikaan, ja sen myötä alkoi virrata erilaisia hyviä ehdotuksia ja vinkkejä suomalaisista kirjailijoista.

Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi tuli luettua hyvin mielenkiinnolla. Tässä kirjassa ilman mitään alustava puhetta kirjailija astuu suoraan aiheeseen. Helsinkiläinen toimittaja maantiellä metsässä kohtaa jäniksen poikasen ja se vie hänet menneessään. Toimittaja saman tien on valmis jättämään taakseen suurkaupungin elämän, työpaikkaan kuin tylsän avioliitto elämän, ja jakamaan metsän elukan kanssa ilonsa ja kaiken mitä hänellä on.

Yllättävän hyvin asiat järjestyvät ja kertakaan valinta ei kadota. Mies kertaalleen irtaantuu ihmisten rakentamasta sokkeloisesta järjestelmästä, joka sinänsä on tuottanut hänelle suurta helpotusta.

Kirjan nimestä voi saada jopa harha käsityksen, että kalanteri vuosi on nimetty eläimen nimen mukaisesti, kuten itämaiden kalentereissa perinteisesti on ollut tapana toimia. Vuoden kierähtävät miehen elämässä jäniksen seurassa. Tarinaa edetessä keskipiste aina ei ole metsäeläin, vaan miehen pyrkimyksestä jatkamaan elämänsä vapaa ihmiskäsin rakennettua järjestelmästä.

Luin kirjan kannesta kanteen jättämättä yhtäkään lausetta väliin. Tietysti vielä tuossa vaiheessa kielen ymmärtämisen kannalta tarkka lukeminen on ollut edellytys päästä hyvin mukaan tarinassa. Aika hyvin jaettu kohtauksia, kun mies elää omillaan keskellä luontoa ja toisinaan on jälleen tekemisissä ihmisten kanssa.

Kirjailija on onnistunut tuomaan esiin epäkohtia ihmisten luonteesta, myös upeita puolia tarvetta suuntautua keskelle metsään.

Huumorisella menetelmällään Paasilinna herättää kysymyksiä yhteiskunnan moderni elämän haasteista ja esittää vaihtoehtoiksi turvautumaan luontoon, joka on valmis syleilemään avoimen syliin aina, kun yksinäinen ihmisparka kaipaa äitimaista hellyyttä ja rauhaa.

Minä, muukalainen saan sellaisen käsityksen, että metsä on se turvallinen suojaa, johon suomalainen aina saa turvautua, kun tuntee olonsa levottomaksi. Ymmärrän sen hyvin ja tunne sen nahallani, koska sitä on tullut myös minulle rentoutuvaksi paikaksi, kun enää en pääse kotiseudun vuorten huipulle, enkä aavikon avaraan syliin.