Oneiron

Teos: Oneiron

Kirjoittanut: Laura Lindstedt

Luettavaa 440 sivua

Kirja oli mielessä jo pitkään ja suurella odotuksella otin Oneiron luettavana. Kenties odotukset olivat Oksasen Puhdistuksen tasolla ja vielä sitäkin korkeammalla. Jos rinnastan näitä kahta keskenään siinä, miten alku sivut alkavat, molemmat hyvin taitavalla kuvauksella. Molemmissa ilmenee erittäin vahva kirjoittamisen taito. Kuitenkin Puhdistus oli helpompi minun seurata tekstiä. Oneiro ali hankala heti alusta lähtien, raskas teksti.

En halunnut keskeyttää missään nimessä. Joistakin kohtauksista oikeastaan en pitänyt lainkaan, ja ani harvoin tapahtuu, että enää jatkaisin. Mutta tämän jatkoin lukemista kuitenkin, koska olin saanut hyvän kuvan kirjailijasta. Tosi jännä millä tavalla ihminen muista asioita. Vuonna 2015 Finlandia-palkinnon yhteydessä katsoin YLE TV:ltä kirjailijan puheen. Hänen ajatuksensa minun korvani kuulosta täysin erilaiselta kuin kenenkään muun julkisen suomalaisen.

En aivan muista sanan tarkkaa sitä puhetta, mutta rohkeat sanat ja sävy haastoi vallanpitäjiä. Tunsin itse kuuluvani sorrettuihin ihmisiin, joiden puolesta hän puhui. Vaikka olen varttunut poliittisesti väkivaltaisessa järjestelmässä. Ja kuka tervemielinen ihminen voi ihailla väkivaltaa ja sekasortoista järjestelmää. Siksi en tarkoittaa sitä, että pitää aina vastustaa vallanpitäjiä ja heidän tekemät päätöksiä. Mutta toisaalta tuntuu siltä, että välillä suomalaiset luottavat aivan liikaa viranomaisiin. Tai uskovavat ja luottavat liikaa mitä heille tarjotaan ja syötetään. Ja harmi että tuollainen luottamus on vahvempi kuin parisuhteen tai ystäväpiirin suhteessa.

Tämä kaikki sai aikaan sen, että Laura Lindstedt puhe minun korvaani kuulosti aivan erilaiselta kuin muiden. Mutta silti hänen kirjansa oli vaikea lukuinen minulle. Tämäkin oli naisten maailmasta kuten Oksasen. Kuitenkin kirja näytti uusia näkökulmia minulle.

Viime aikoina enää en ole lukenut suomalaisten kirjoilijoiden teoksia. Koska minun on todella vaikea päästä mukaan juonissa. Sanoisin että ne ovat kirjoitettu liian vaikeasti hienoja, niin että minä en voi nauttia. Luen suomeksi käännettyjä teoksia. Aivan upeita käännöksiä.

Seitsemän veljestä

«Sanoppas, pienoseni», hän haasteli, hyräillen laulun ja puheen välillä, «sanoppas, pienoseni, mistäpä tiesit kotiasi tulla?—Tulin pitkin Turun tietä, lirputtelin Hämeenmaitten härkäteillä.—Mutta mistä kotosi tunsit, pienoseni?—Koirasta hallavasta portin alla, tunsin kartanon kultaisesta kaivosta, ja olipa vielä pappien hevoset heinäladossa, ja olkiladossa olut-tynnöri.—Mistä tunsit äitisi armaan, mistä isäsi tunsit?—Äiti vierrettä ammenteli loimottavan liekin vaiheilla, hän ammenteli ja lauleli, lauleli heleällä äänellä, kaulassa liina, liina kuin lumi ja taivaan kaari. Mistäpä tunsin isäni? Veisteli hän kirvesvartta, veisteli kultaisen akkunan vieressä.—Niin löysit tien, niin tunsit kodon, niin tunsit tuvassa äitis ja isäs.

Mutta missä ollee isäsi nyt, missä ja muisteleeko hän meitä?—Muistaahan toki ja ellei muistele hän sinua, niin sinua en unohda minä, en sinä ilmoisna ikänä, en kuolemassa, sinua mun sieluni aamun paiste ja illan riutumus, mun iloni ja murheeni ihana. No miksipä murheeni sinä? Ah! tämä maailma on kavala ja myrskyinen, ja moni purjehtija täällä on vaipunut sen merien ikuiseen kohtuun. Sanoppas, lapseni, mun suven-ihanaiseni, sano: etkö tahtoisi täältä purjehtia rauhan ikisatamaan pois, koska vielä puhtaana väikkyy lapsuutesi valkea viiri? Rannalla sumean, tyynen järven seisoo Tuonelan kartano tumma, siellä himmeän lehdistön helmassa, kasteisen viidan kohdussa on lapselle valmiina kehto ja valkeat liinat ja vaipat. Sentähden kuule mun lauluni; se johtaa sun Tuonelan ruhtinaan maahan. Oi kuule mun sydämeni laulu!

Seitsemän veljestä
Teos: Seitsemän veljestä
Kirjoittanut: Aleksis Kivi
Otavan Kirjanpaino, Keuruu 2000
Luettavaa 367 sivua

Olen siitä kuullut tosi pitkään. Aina kun on tullut puheeksi suomalaisten kanssa kirjoista, kirjailijoista tai kansan kirjallisuudesta, suomalaiset ovat kysyneet: oletko lukenut Seitsemän veljestä, Aleksis kiven kirjan? En ole lukenut, ehkä joskus. Näin minä vastasin aina.

Ajat sitten, vuoden 2000 edeltävinä vuosina elämä Tampereella ei ollut mitään ruusujen tuoksuinen. Kaikin puolin alku vuosien elämän kokemukset Suomessa suomen kielen lukeminen ei herättänyt maukasta halua. Nyt aja kuitenkin on toisin. Hetkessä missä elää, mikään ei ole turhaa, paikka, jossa oleilee, ei ole merkitsemätön, vaikka loppujen lopuksi kuolema tekee kaikesta tyhjäksi. Siksi on ollut tärkeä tutustua tämän kansan historiaan, vaikka kieli ja kulttuuri ovat vaikeimmasta päästä, mitä voi löytyä.

On vaikea sanoa missä määräin Seitsemän veljestä kertomus on totta suomen kansan kohdalla. Ainakin suomaisista löytyy paljon samoja piirteitä kuin Seitsemän veljeksestä. Lapsuus on viilentymisen aikaa ja isä, joka uskaltaa karhun kanssa ottaa yhteen. Sitten aikuiset pojat lähtevät metsään pakoon rangaistuksesta ja vuorella rakentaa itselleen majapaikan. Heillä on kovat päät niin, etteivät juuri opi lukemaan ja kirjoittamaan. Veljekset puhuvat arvojärjestyksestä ja sääntöjen laatimisesta heidän keskuuteensa. Syövät kun sonnit ja sitten painivat ja jopa tappelevat. Huolimatta heidän villiydestään heiltä löytyy oikeuden taju. Veljekset eivät rikkoo ihmisten sääntöjä, ellei kyse joskus ole todellakin heidän hengestään.

Kirja on ilmestynyt ensimmäinen kerran 1870 mutta veljekset puhuvat esivalvojan / vallanpitäjän säännöistä jo silloin. Siihen aikaan Suomen maassa on ollut kuitenkin yleisen järjestystä, eikä niin että toimittu miten on huvittanut.

Aidosti veljekset tahtovat toimia oikein, mutta yhä uudelleen aika ja sattuma ja ennakkoluulot ovat tehneet heidän hyvästä tahdostaan tyhjäksi. Silti eivät anna periksi. Suunnittelevat muuttua ja kaikki oppivat lukemaan ja kirjoittamaan. Korjaavat rikkoneet ihmisvälit kuntoon ja siihen heille on avuksi tahto toimia oikein ja yksi hyvä sydämellinen ihminen. He aloittavat kaiken alusta, ensin välit kuntoon opettajan kanssa, sitten naapurin. He onnistuvat oman elämän rakentamisesta. He onnistuvat, koska esivallan edustaja ajattelee heidän parasta ja heille muistuttaa, että heillä on maata ja taloa, mihin he voivat palat, eikä tarvitsee paeta mereen, eikä ryssä maahaan.

Opettavainen kertomus, todellakin opettavainen. Lähtökohtaisesti, kun jalkojen alla on luja maa, aina siihen voi uudelleen rakentaa, vaikka talo ja sauna rakennus ovatkin palaneet poroksi. Voi tehdä työtä ja korvata vahingot, kun on vielä tallella nuoruuden voimat. Nainen on olennainen osaa miehen elämää, ilman häntä miestäkään ei olisi tullut olemaan.

Paljon vaikeita sanoja ja ilmaisuja kirjassa on. Pitkälti se on runokieli kertomus. En ymmärtänyt monia vaikeita sanoja, mutta se ei häirinnyt lukemista. Minulla oli vahvat motiivit lukea kirjan ja juuri vuoden aivan viimeiset päivät ennen vuoden vaihdetta. Näinkin kävi. Kirja oli käännetty jo monta vuotta sitten kurdin kielelle(1). Eräs ammattikorkeakoulun kurdiopiskelija lopputyökseen kirjoitti siitä käännöksestä (2). Siksi oli pakko lukea kirjan alkuperäisellä kielellä. 

Kiitos Aleksis Kivi hyvästä kirjasta.

1. Ali Khezri: Seitsemän veljestä kurdin kielen kääntäjä

2. Bakhcha Shaban:
Opinnäytetyö, syksy 201
ALLUUSIOT JA REAALIAT SUHTEESSA
PRAGMAATTISIIN ADAPTAATIOIHIN
Aineistona Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaani
ja sen kurdinkielinen käännös

Sammuttajat

Sammuttajat
Antti Tuuri
OTAVA, Keuruu 1983
Luettavaa 187 sivua

Ensimmäinen teos Antti tuurilta, mitä olen lukenut. Hieman erilaisempi lukukokemus kuin muut suomenkieliset. Liian monta juttua yhteen pienene kirjaan. Alkupuolella jutulla oli kenties yhteyksiä jälkeenpäin kirjassa juttuihin, mutta en pystynyt yhdistämään niitä täysin yhteen.

Kieliasu selvästi nykypäisempi kuin Mika Waltarin, ja vielä erilaisempi kuin Arto Paasilinnan. Tietysti jokainen heistä kirjoittavat eri tyylillä, siksi eroavaisuudet niiden välissä on luonnollista. Tuurilla on realistisempi tyyli kuin muilla. Sinänsä siinä hän menee lähelle Waltaria, kun osittain kirjoittaa Suomen historiasta.

Nyt kun olin tarttunut täysin erilaisen kirjailijan teokseen luettavaksi tajusin sen, että kirjoittamiseen todellakin tarvitaan korkeaan laatuista kielen taitamista. Tuuri ei olekaan yhtä huumorintajuinen kuin Paasilinna, mutta taitavaa kirjoittaja hän kuin kuka tahansa korkeantasoinen suomalainen kirjailija.

Lukeminen oli kankea, mutta kieli rikas. Olisin saattanut lopettaa kesken, mutta kuitenkin koettelin oman kärsivällisyyteni lukemisessa. Tietoni Antti Tuurista on sillä tasolla, että tiedän, arvostetaan häntä hyvänä kirjailijana. Olen kuunnellut hänen pari haastatteluja ja mielestäni hänen puheensa on rikasta.

Luin koko kirjan, koska oman takaa ajatukseni tarkoituksessa. Haluan rikastuttaa kielitaitoni ja saada monipuolista näkökulma suomalaisesta yhteiskunnasta.

Viikko siitä, kun kirjan olin lukenut, en muistanut paljon sisällöstä, mutta kirkkaan ja terävän kieliasun muistan hyvin.

Feliks onnellinen

Teos: Feliks onnellinen
Kirjoittanut: Mika Waltari
Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1938
Luettavaa 213 sivua


Helppo ja mystinen aloitus. Vielä hieman eteenpäin luettuaan muistutti Václav Havel lyhyt erästä seikkaperäistä kirjoitusta, joka on jäänyt mieleen yli parikymmenen vuoden takaa. Illan hämärtyjään tiellä astuttuaan kylään tuli vastaan, suoraan tuli eteen, aivan lähelle, tarttui paidan kauluksistani, kaatoi minun maahan.
Mitä tahdot minulta? Kysyin.
Haluan nämä vihreitä silmiäsi. Hän sanoi.

Feliks on mies, joka on ilmeisesti onnellinen. Maalisen työn ohella hänellä on myös taivaallinen tehtävä suoritettavana. Hän on toimistotyöntekijä, mutta työn ulkopuolella harjoittaa saarnaamista. Hän saarnaa sanaa, välittää Herran viestin muille, näin ainakin vilpittömästi uskoo. Tapa miten hän sitä tekee, on loppujen lopuksi yksinkertainen. Etsii yksin olevia naisia tai miehiä ja salaperäisesti heille kertoo: Herra on antanut syntisi anteeksi, jos itse otat vastaan hänen armoaan.

Waltari kuvailee ensimmäistä kohtausta todella salaperäisesti. Se herätti todella suurta mielenkiintoa minussa lukijana. Ei voi odottaakaan vähemmän niin suurelta kirjailijalta, kuin Waltarilta. En osannut arvata yhtään, kuinka juoni voi jatkua. Feliks oli lähestynyt kookkaan miehen, joka ei kovinkaan hyvällä mielellä ottanut Feliks vastaa, saati kuunnella hänen varoittava viestinsä. Waltari saattoi iso miestä matkaan kotiin saakka. Tästä päätelleen asennoiduin sillä tavoin, että lukijana jään seuraamaan tuon ison suomalaismiehen elämää. Miehellä on ongelmia avioliittoelämässään, siksi kotona hän rupesi hetken empimään oudolta mieheltä kuulemansa jutun, olikin saanut Herran viestin? Kuitenkaan näin ei käynyt. Kirjailija palaa Felikseen seuraan ja jatkaa kertomistaan hassun miehen outoja arjen tapahtumia ja mietteitä.

Waltari ehkä ei ole kauhean humoristinen kirjoittaja, vaan todella syvällinen ja filosofinen. Tässä tarinassa hän tarttuu hauskuuden keppiin ja kutitellee huumorin jalkapohjasta. Tulee vastaan kohtauksia, että on pakko lepoasennossa maata sohvalla ja nauraa sydämen kyllyydestä. Feliksen tapauksessa yksinkertaisessa muodossa Waltari paljastaa ihmisen syvällisiä ajatuksia. Kirjoittaja on tarttunut hassun miehen ja pannut hänen suuhunsa ysinkertaisen lausen, jonka todellista tarkoitusta edes Feliks itse ei ymmärrä. Kuitenkin tarinan taustalla piilee suurempia kysymyksiä.

Tarkoitus ei ole saarnata kristillisyyttä, eikä sitä halveksiakaan. Kuka muu kuin Waltari voisikaan kirjoittaa kristillisyydestä. Tässä kirjassa ei tule esiin kovin syvällisiä Raamatun ajatuksia, mutta sanojen takana piilee kirjailijan vankka Raamatun tuntemus.

Kenties aivan tarkoituksella jääneet irti kertomuksien lankoja. Kirjoittaja olisi helposti tarttunut niihin ja jatkanut siitä vaan juttuja. Vahingossa Feliksen käsiin päättyy kapaloitu paketti. Jos lukijan pitää taukoa tähän kohtaan, ajatukset voivat johtaa harhaan, kuten minulle kävi. Minä lukijana itse lähdin kehittämään ja jatkamaan siitä eteenpäin. En tahtonut mitään pahaa yksinkertaiselle Felikselle. Esimerkiksi en toivonut, että tästä paketista vahingossa hän joutuu rikollisten kanssa väliselitykseen. En tykännyt Feliksesta, ja monesti hänen jääräpäinen pakkoyrityksensä puhua ihmisille sai minut ärsyyntymään, mutta kovasti olin utelias seurata hänen elämäänsä.

Kirjassa tietysti oli vaikeita sanoja, mutta ei lainkaan vaikea seurata juonia. Viihdyin hyvin kirjan lukemisen seurassa. Huumori, todellisuus, uskonnon teema ja taikauskoisuus solmittu yhteen, jotka kenties muuttavat hassun miehen elämästä: Feliks onnellinen.

Jäniksen vuosi

Kirjan nimi: Jäniksen vuosi
Kirjailija: Arto Paasilinna, Suomusjärvi 14.5.1975
Otavan Kirjapaino Oy
Luettavaa 190 sivua

Huolimatta siitä, että on asuttu todella pitkään Suomessa, silti suomalaisista kirjailijoista en tiennyt oikeastaan ketään nimeltään. Pitkälti tämä johtuu yleisestä maahanmuuttaja ennakkoluulosta. Siihen ei välttämättä edes tarvitsekaan olla maahanmuuttajien seurassa. Tämä ennakkoluuloisuus asenne suomalaisen kulttuuriin muodostuu kuin muuri. Suomi antaa paljon maahanmuuttajalle aivan kaikkea, se antaa uuden elämän mahdollisuuden. Kuitenkin kulttuuri puoli jää pitkälti aika vieraaksi maahanmuuttajalle. Tämä pitkälti johtuu suomalainen erakko luonteesta avautumaan lisäksi maahanmuuttajien kärsimättömyydestä tarpeeksi kauan yrittää. Suomalaisessa kulttuurissa lukeminen ja kirjasto kulttuuri ja parhaimpia, mitä maahanmuuttaja voi ammentaa rikastuttamaan uuteen elämäänsä.

Suomaisiin kirjailijoihin tutustuminen ei tapahtuu, ellei vierasmaalainen itse ole kiinnostunut lukemisesta, tai henkilökohtaisesti kantaväestö ystävää herättää kiinnostuksen aikaan. Lasten kirjojen kautta alkuaskeleissa tutustumaan suomalaiseen kirjallisuuteen, mutta aivan ensimmäiseksi sain tietää suuri kirjailija Mika Waltarista. Sen myötä kiinnostus oli syttynyt ja aloin herättää suomalaisporukalla keskusteluja suomalaisesta kirjallisuudesta. Sitä kautta myös saimme toisenlaisia keskusteluaiheita aikaan, ja sen myötä alkoi virrata erilaisia hyviä ehdotuksia ja vinkkejä suomalaisista kirjailijoista.

Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi tuli luettua hyvin mielenkiinnolla. Tässä kirjassa ilman mitään alustava puhetta kirjailija astuu suoraan aiheeseen. Helsinkiläinen toimittaja maantiellä metsässä kohtaa jäniksen poikasen ja se vie hänet menneessään. Toimittaja saman tien on valmis jättämään taakseen suurkaupungin elämän, työpaikkaan kuin tylsän avioliitto elämän, ja jakamaan metsän elukan kanssa ilonsa ja kaiken mitä hänellä on.

Yllättävän hyvin asiat järjestyvät ja kertakaan valinta ei kadota. Mies kertaalleen irtaantuu ihmisten rakentamasta sokkeloisesta järjestelmästä, joka sinänsä on tuottanut hänelle suurta helpotusta.

Kirjan nimestä voi saada jopa harha käsityksen, että kalanteri vuosi on nimetty eläimen nimen mukaisesti, kuten itämaiden kalentereissa perinteisesti on ollut tapana toimia. Vuoden kierähtävät miehen elämässä jäniksen seurassa. Tarinaa edetessä keskipiste aina ei ole metsäeläin, vaan miehen pyrkimyksestä jatkamaan elämänsä vapaa ihmiskäsin rakennettua järjestelmästä.

Luin kirjan kannesta kanteen jättämättä yhtäkään lausetta väliin. Tietysti vielä tuossa vaiheessa kielen ymmärtämisen kannalta tarkka lukeminen on ollut edellytys päästä hyvin mukaan tarinassa. Aika hyvin jaettu kohtauksia, kun mies elää omillaan keskellä luontoa ja toisinaan on jälleen tekemisissä ihmisten kanssa.

Kirjailija on onnistunut tuomaan esiin epäkohtia ihmisten luonteesta, myös upeita puolia tarvetta suuntautua keskelle metsään.

Huumorisella menetelmällään Paasilinna herättää kysymyksiä yhteiskunnan moderni elämän haasteista ja esittää vaihtoehtoiksi turvautumaan luontoon, joka on valmis syleilemään avoimen syliin aina, kun yksinäinen ihmisparka kaipaa äitimaista hellyyttä ja rauhaa.

Minä, muukalainen saan sellaisen käsityksen, että metsä on se turvallinen suojaa, johon suomalainen aina saa turvautua, kun tuntee olonsa levottomaksi. Ymmärrän sen hyvin ja tunne sen nahallani, koska sitä on tullut myös minulle rentoutuvaksi paikaksi, kun enää en pääse kotiseudun vuorten huipulle, enkä aavikon avaraan syliin.

Ihmisen ääni Mika Waltari

Kirjan nimi: Ihmisen ääni Mika Waltari: nöyryys – intohimo
toim. Ritva Haavikko
WSOY 1978
Luettavaa 228 sivua

Lähteiden mukaan Ihmisen ääni on WSOY:n julkaisema kirjasarja erilaisista henkilöistä. Olen nähnyt vain tämän, joka koskee Mika Waltaria. Viime kesänä Salon torilta olin ostanut edullisesti tietämättä siitä etukäteen mitään sen taustasta. Alussa Waltari nöyrästi ja kauniilla sanoilla osoittaa kiitollisuutta kirjan kirjoittaja kohtaan, ja sanookin, että toimittaja on yhtä vahvasti kuin itse Waltari tämän kirjan takana.

Minulle kesti hetki lähteä mukaan jutussa, koska oli hieman hämmentävä, että kenestä nyt on kyse? Onko toimittajan juttua vai puhuuko Waltari itsesään. Myöhemmin käsitin asian niin, että Waltarista huokuu vahvasti suomalaisuus piirre. Mielestäni suomalaisen yleisen kansanpiirteeseen kuulu, että he eivät osaa puhua omasta elämästään kovin värikkäästi.

Alku osa kuitenkin Waltarin lapsuudesta. Synkkä ja hämärä tarina lapsuus ajalta, kun isän huomio enemmän kohdistuu vanhemman veljen kuin pienemmän pojan Mikaan. Ja sitten lapsen näkökulmasta ikävä isän kuolemaa. Jossain määrin kuitenkin tuli esiin Waltarin lapsuus elämää, vaikka lyhyesti.

Olisin toivonut vähän enemmän elämän tausta tietoa, erityisesti kun on kyse kirjailijoiden kirjailijasta. Ei tarvitse kerskailla, mutta kirjailija, joka on kirjottanut Sinuhe Egyptiläisen, Mikael Karvajalan tai Mikael Hakeimin saisi puhua ylpeämmin itsestään. Toisaalta ottaen huomioon suomalaisen kansakulttuuri tausta, hän on elänyt aika, jolloin ei osattu ylistää itseään kovin rohkeasti. Tässä asiassa Arto Paasilinna puhuu vapaammin ja rohkeammin itsestään. Mielestäni heillä on puhumisen vapaus, kuten Raamatun Timoteus kirjeessä sanotaan.

Kirja on erityisesti kiinnostavaa kirjoittamisesta kiinnostuneille. Sehän sisältää valtavasti arvokkaita ajatuksia, jopa voisin sanoa todella viisaita ajatuksia. Sen viisauksista aina voi ammentaa ajatuksia. Tuli mieleen kääntää kurdiksi, ainakin suurin osaa keskiosan kirjoituksia.

Vaikka kirjassa Waltari puhuu suurelta osiin kirjoittamisen taidoista, mutta kirja ei ole varsinaisesti kirjoittamisen opas. Kuten hän mainitsee, on kirjoittanut erikseen oppaan kirjoittamisesta, ja nähtävästi Kalle Päätalo myös hyötynyt siitä.

Itselläni kirjaa sisälsi valtavan arvokkaita ajatuksia ja varmasti tulen lukemaan vielä moneen kerran joitakin kirjan jutuista. Toimittaja on antanut teemoja ja Waltari puhunut niistä. Ahkeran lukeminen kuulu kirjoittamisen taitoon, kuten Waltari itse näin on tehnyt. Mutta hän mainitse, että lapsena joku hänen kaveristaan oli erityisen ahkera lukemaan.

Kaikilta osin kirja on erinomainen ja jos kiinnostaa kirjoittaa itse, tämä kirja on ehdottomasti sisältää ainutlaatuisia ajatuksia.

Rakkaus Vainoaikaan

Kirjan nimi: Rakkaus vainoaikaan

Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1943

Kirjottaja: Mika Waltari

WSOY, Juva 1994

Tämän kirjan valitsin tähän väliin tarkoituksella, sillä koskaan en ollut lukenut suomalaista rakkaustarinaa, lisäksi halusin jotain kevyttä, kaunista ja herkkää väliin luettavaksi. Kirjan nimi on houkuttelevaa, vaistomaisesti yhdistin sen teeman omani nuoruuteni aikoihin. Kasvatus kulttuurissani rakastumiseen liittyi aina vainoa. Vaino tytön perheen mies puolisten, kateellisten naapureiden ja moraalipoliisien taholta, viimeinen oli kaikista pahin.

Tässä kirjassa Waltari puhuu paljon laajemmasta vainosta, koko Suomen ja kansan vainosta. Sodasta palaneet haavoittuneet fyysisesti ja henkisesti miehiä. Neuvostoliiton karmea, ruma ja julma pelon varjo on läsnä kaiken aikaan kanalaisten arjessa.

Olisin odottanut, että tämä kirja herättää mielessäni vuosikymmenen unessa makaavia muistoja. Muisto naapuritytöstä, jonka kanssa vuosin salaa ihastusten jälkeen, koskaan ei uskaltanut ilmaista piilevät tunteet. Tunteet, johon liittyy syksyisin omenapuurahoissa hedelmäpoiminta kauteen. Joka syksy omenapuutarhassa viikkoien ajan omenapoiminnoissa leikittiin, mutta koskaan ei uskaltanut varastaa edes poskisuudelma.

Kirja kertoo syvällisestä rakkaudesta, suomityttö rakastuu suomipojan, johon sisältyy isänmaalisuus. itse tyttö ei harrastaa millään tavalla politiikka, mutta väistämättä mukana tarinassa, joka sisältää voimakkaasti isänmaalista teemaa. Hän ei ole aseellisen taisteluhenkinen, eikä aikoo tukea taistelua, eniten harmittelee paleltuja omenapuita maalla.

Kaunis aloitus, tyttö odottaa jotakuta, en heti olisi voinut arvata mistä on kyse. Kirjan nimestä päätelleen heti alusta alkaa jollain odottamattomalla tutustumalla. Satunainen tutustuminen. Sellainen, joka metrossa aikaisin aamulla tapahtuu. Tyttö heittäytyy syliin, kun äkkiä metro lähtee liikkeelle asemalta. Pieni kaunis vahinko, satunainen herkkä törmäys. Kirjassa vielä muutama sivua eteenpäin tilanne on hieman epäselvä.

Rohkea tyttö, joka toteuttaa ajatuksiaan, piittaamatta kenestäkään. Oikeastaan ei huomaa lainkaan sivullisia hahmoja. Naapureista ei ole pienintäkään harmeja, heitä kuin ei olisi olemassakaan, paitsi maalla on pari kohteeseen maininta naapuri lapsista. Ja perhe on aivan kilteimmästä päästä.

Rakkaus oli tekosyy kirjoittajan kirjoittaa sodan rumista jälkeistä pienen suloisen Suomeen. Rakkaus tuli ilmi armon ja piittaamisen muodossa sodasta vamman saneelle nuorta miestä kohtaan.

Kirja on ollut pieni lohdutus pienille rohkealle kansalle, joka sinnittelee rakentamaan oma kotimaata. Kauttaaltaan kirjassa kaunis suloinen suomalainen tyttö yrittää parantaa suomalaisen miehen haavat, loppu vaiheessa toisen maailman sodan laajennettua Suomen rajoihin parantunut mies jälleen lähtee sotaan. Nyt kun oli aikaa perustaa perhe ja kenties saada lapsia, omenapuut ovat myös jälleen kasvamassa, mutta jälleen miehet lähtevät taisteluun. Kauniita pieni yksityiskohtia todellisesta rakkaudesta silloin töllöin tulee esiin. Ja pahan paikaan kirjailija jättää lukijan oman onnen nojaan. Olisin vielä halunnut lukea lisää, saisi olla jatko osaa.

Ulkomaalaisena lukijana kirja onnistuu tavoittamaan minut muutamalla seuraavalla osa-alueella. Sain tuntea aika hyvin miltä Suomi näytti, kun osaa Karjala oli menetetty, ja karjalan köyhät pakolaiset näkyivät jopa Helsingin katukuvassa. Suomalaista yksimielisyyttä puolustamaan maata. Julma Neuvostoliiton armotta ryöstöä. Kaupunkien pommiukset ja siviilien tuntema kauhu.

Pystyin kuvittelemaan täysin määrin miltä tuntuu jäädä sodan jalkojen alle. Olen itse kasvanut sodassa. Aina tulee mieleen kokemus siitä, kun 20 vuotta sitten tulimme Suomeen ja suomen kielen kurssilla eräs kurdipoika sanoi olevansa Sodankylästä. Raukka poika oli syntynyt sodassa ja 19 ikävuoden saakka oli ollut sodassa, kunnes perheensä kanssa muuttivat Suomeen.

Ei ole helppoa puhua tästä kirjasta, täyty muistaa, että sitä on kirjoittanut suurin kirjailija, Mika Waltari ihmeellinen tekstin luojaa.