Rakkaus Vainoaikaan

Kirjan nimi: Rakkaus vainoaikaan

Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1943

Kirjottaja: Mika Waltari

WSOY, Juva 1994

Tämän kirjan valitsin tähän väliin tarkoituksella, sillä koskaan en ollut lukenut suomalaista rakkaustarinaa, lisäksi halusin jotain kevyttä, kaunista ja herkkää väliin luettavaksi. Kirjan nimi on houkuttelevaa, vaistomaisesti yhdistin sen teeman omani nuoruuteni aikoihin. Kasvatus kulttuurissani rakastumiseen liittyi aina vainoa. Vaino tytön perheen mies puolisten, kateellisten naapureiden ja moraalipoliisien taholta, viimeinen oli kaikista pahin.

Tässä kirjassa Waltari puhuu paljon laajemmasta vainosta, koko Suomen ja kansan vainosta. Sodasta palaneet haavoittuneet fyysisesti ja henkisesti miehiä. Neuvostoliiton karmea, ruma ja julma pelon varjo on läsnä kaiken aikaan kanalaisten arjessa.

Olisin odottanut, että tämä kirja herättää mielessäni vuosikymmenen unessa makaavia muistoja. Muisto naapuritytöstä, jonka kanssa vuosin salaa ihastusten jälkeen, koskaan ei uskaltanut ilmaista piilevät tunteet. Tunteet, johon liittyy syksyisin omenapuurahoissa hedelmäpoiminta kauteen. Joka syksy omenapuutarhassa viikkoien ajan omenapoiminnoissa leikittiin, mutta koskaan ei uskaltanut varastaa edes poskisuudelma.

Kirja kertoo syvällisestä rakkaudesta, suomityttö rakastuu suomipojan, johon sisältyy isänmaalisuus. itse tyttö ei harrastaa millään tavalla politiikka, mutta väistämättä mukana tarinassa, joka sisältää voimakkaasti isänmaalista teemaa. Hän ei ole aseellisen taisteluhenkinen, eikä aikoo tukea taistelua, eniten harmittelee paleltuja omenapuita maalla.

Kaunis aloitus, tyttö odottaa jotakuta, en heti olisi voinut arvata mistä on kyse. Kirjan nimestä päätelleen heti alusta alkaa jollain odottamattomalla tutustumalla. Satunainen tutustuminen. Sellainen, joka metrossa aikaisin aamulla tapahtuu. Tyttö heittäytyy syliin, kun äkkiä metro lähtee liikkeelle asemalta. Pieni kaunis vahinko, satunainen herkkä törmäys. Kirjassa vielä muutama sivua eteenpäin tilanne on hieman epäselvä.

Rohkea tyttö, joka toteuttaa ajatuksiaan, piittaamatta kenestäkään. Oikeastaan ei huomaa lainkaan sivullisia hahmoja. Naapureista ei ole pienintäkään harmeja, heitä kuin ei olisi olemassakaan, paitsi maalla on pari kohteeseen maininta naapuri lapsista. Ja perhe on aivan kilteimmästä päästä.

Rakkaus oli tekosyy kirjoittajan kirjoittaa sodan rumista jälkeistä pienen suloisen Suomeen. Rakkaus tuli ilmi armon ja piittaamisen muodossa sodasta vamman saneelle nuorta miestä kohtaan.

Kirja on ollut pieni lohdutus pienille rohkealle kansalle, joka sinnittelee rakentamaan oma kotimaata. Kauttaaltaan kirjassa kaunis suloinen suomalainen tyttö yrittää parantaa suomalaisen miehen haavat, loppu vaiheessa toisen maailman sodan laajennettua Suomen rajoihin parantunut mies jälleen lähtee sotaan. Nyt kun oli aikaa perustaa perhe ja kenties saada lapsia, omenapuut ovat myös jälleen kasvamassa, mutta jälleen miehet lähtevät taisteluun. Kauniita pieni yksityiskohtia todellisesta rakkaudesta silloin töllöin tulee esiin. Ja pahan paikaan kirjailija jättää lukijan oman onnen nojaan. Olisin vielä halunnut lukea lisää, saisi olla jatko osaa.

Ulkomaalaisena lukijana kirja onnistuu tavoittamaan minut muutamalla seuraavalla osa-alueella. Sain tuntea aika hyvin miltä Suomi näytti, kun osaa Karjala oli menetetty, ja karjalan köyhät pakolaiset näkyivät jopa Helsingin katukuvassa. Suomalaista yksimielisyyttä puolustamaan maata. Julma Neuvostoliiton armotta ryöstöä. Kaupunkien pommiukset ja siviilien tuntema kauhu.

Pystyin kuvittelemaan täysin määrin miltä tuntuu jäädä sodan jalkojen alle. Olen itse kasvanut sodassa. Aina tulee mieleen kokemus siitä, kun 20 vuotta sitten tulimme Suomeen ja suomen kielen kurssilla eräs kurdipoika sanoi olevansa Sodankylästä. Raukka poika oli syntynyt sodassa ja 19 ikävuoden saakka oli ollut sodassa, kunnes perheensä kanssa muuttivat Suomeen.

Ei ole helppoa puhua tästä kirjasta, täyty muistaa, että sitä on kirjoittanut suurin kirjailija, Mika Waltari ihmeellinen tekstin luojaa.