"Koitti juhannuspäivän aamu Hämeessä Humalajärven rannalla. Vielä saattoi aistia lievän savunhajun öisen taistelun jäljiltä: eilen oli ollut juhannusaatto ja kokkoja oli poltettu kaikilla rannoilla. Pääskynen lensi suu auki yli hämäläisen järvenselän pyydystäen läheltä veden pintaa hyönteisiä. Oli tyyni ja kirkas sää, ihmiset nukkuivat. Vain linnut jaksoivat vielä laulaa. 
Yksinäinen mies istui huvilansa portailla kädessään avaamaton olutpullo. Hän oli johtaja Onni Rellonen, kohta viidenkymmenen ikäinen mies, kasvoillaan seudun surullisin ilme. Hän ei kuulunut yöllisen taistelun voittajiin. Hän oli pahasti haavoittunut, eikä ollut kenttäsairaalaa, jossa hänen murtunut sydämensä olisi voinut saada ensiapua. Rellonen oli hoikka, keskimittainen mies, korvat olivat aika isot, nenä pitkä ja loppupäästään punertava. Hän oli pukeutunut lyhythihaiseen hellepaitaan ja samettihousuihin. Miehestä näki, että joskus hänessä oli saattanut piillä räjähtävää voimaa, joskus, mutta ei enää. Hän oli väsynyt, voitettu, elämän iskemä. Uurteet kasvoilla ja harvenneet hiukset päälaella olivat liikuttavia tappion merkkejä taistelusta elämän kovuutta ja lyhyyttä vastaan." (sivu 8, 9)

Teos: Hurmaava Joukkoitsemurha

Kirjoittanut: Arto Paasilinna

WSOY, Juva 1990

Luettavaa 280 sivua

Todellisuudessa nämä alkusivujen kappaleet olivat kohdat, joista rupesin nauttimaan suomen kielen huumorista. Arto Paasilinnan teoksista muistaakseni tämä oli ensimmäisen lukemani kirjaa. Olin aloittanut Mika Waltarin kirjoilla, ja muita suomalaiskirjailijoista minulla ei ollut tietoa. Yhdessä illan istujaisessa puhuttiin kirjoista, ja minä rupesin puhumaan pää punaisena Waltarista, jolloin tavallisesti yksi suomalaisen seuralainen mies kysyi, oletko lukenut Arto Paasilinnan kirjoja? Tämä mies oli ollut aikaisemmin lehtikuvaaja ja ottanut lehtikuvia suurimmilta suomalaiskirjailijoista. 

Aloitus oli hidasta, vei aikaa tottua Paasilinna tekstiin, mutta vielä jonkun matkan kuluttua luettavaan kirjasta, edelleen palasin parin muutaman kappaleeseen kirjan alkuun, joita on myös yllä lainattu. Tämä oli uusi asia minulle, että tässä yhteiskunnassa itsemurha aihe on niin läsnä ihmisten elämässä. Koskaan en muista olisin kuullut aiemmin, että se on yksi vaihtoehto ihmisille. Kurdien elämässä elämä on kaikki kaikessa, ja kaikkien kurjuuden huolimatta tuskin yksilöiden mieleen vilahtaa riistää itseltään elämää. Kurdi ihmisen, tytön ja pojan mielessään elää yksi unelma: Vapaa Kurdistanin maa. Siitä on tullut kuin pysyä unelma kurdeille. Vaikka kuolemaa on kutsumaton vieras, ja se voi olla milloin tahansa oven takana vieraan kielen asemiehen muodossa. Se voi viedä perheeltä isän tai vanhemman pojan tai tytön, ja häntä koskaan perhe ei voi enää nähdä. Siksi kurdi ihminen ainakaan yhtä asia koskaan ei kaipaa, tai ei halua ajatella: kuolemaa. 

Tämä alku maistiaiset kappaleet saivat minut hyvällä mielellä kautta kirjaan, aina odotin lisää vastaava tekstiä. 

Oli hienoa kirja, mielestäni Paasilinna parhaita lukemani.