Ihmiskunnan loppulaukka

Teos: Ihmiskunnan loppulaukka

Kirjoittanut: Arto Paasilinnan

Luettavaa 234 sivua

Nautinko edelleen yhtä paljon Arto Paasilinnan tekstistä? On väärin, jos sanon, etten nauttia yhtään, mutta en suinkaan yhtä paljon kuin ennen, aika, jolloin luin Jäniksen vuosi tai Hurmaava joukkoitsemurha tai Onnellinen mies. Erityisesti Hurmaava joukkoitsemurhan kanssa minulla oli erityisen paljon hauskoja hetkiä.

Tämä taisi olla viimeinen kirja Paasilinnasta, mitä luin. Maahanmuuttajana elämä pohjolassa ei ole niin tasaista, että voisi ottaa niin rennosti ja nauraa Paasilinnan juttuisilla. Tosi elämän henkiset haasteet ovat väijytyksessä hetki hetkellä. Elämän jokainen päivä itsestään on uusi taistelu. Vihollinen on sama, eli vastoinkäyminen, mutta se muuttaa muotojaan. Siksi joka päivä jostain on saatava voimat, jotta eväitä riittää päästäkseen ylös sängystä seuraavana aamuna.

Se että osaa nauraa Paasilinna puheella, itsestään on pieni ihmeen toteutus suomen kielen edistyksen saralla. Myönnän, että oli hauska lukea myös tämän kirjan, mutta on pakko edetä raskaammilla jutuilla, jos meikäläinen tahtoo vielä maistaa itse suolatulla hetkillä, jotta masennus ei pääsee polttamaan ilon juureltaan.

Neitosten karkuretki

"Göran otti tytöt mukaan illansuussa veneeseensä laskemaan verkkoja. Mökin rannasta näkyi ihmeen lumoava, jyrkänteen rannalta avartuva vuono. Kalliolta merenpintaan oli yli kymmenen metrin pudotus ja näköala kerrassaan uljas. Meeri souti mennen tullen, Stina auttoi verkkojen laskussa ja Roosa istui veneenperässä mela käsissään. Hän nimenomaan halusi ohjata venettä ja hyvin se häneltä kävikin vaikka oli ensimmäistä kertaa kipparina. Eihän nuorisokodin hoidokeilla ollut järjestetty veneilymahdollisuutta, ei vaikka laitos sijaitsi saaressa kuten Svede ja sehän oli tyttöjen kokemusten mukaan enemmänkin vankila kuin koti." (sivu 215)

Teos: Neitosten karkuretki

Kirjoittanut: Arto Paasilinna
WS Bookwell Oy, Juva 2008
Luettavaa 243 sivua

Tällä kerta Paasilinna tarttunut neitosen sisukkaan Stinan tarinaan. Kirjailijan mielikuvitus kutittaa jälleen lukijan nauru kohtaa. Napatanssijaäidin ja komean Göranin kuopus tuovat maailmaan tytön, vaikka ainakin joku muu olisi toivonut vaivalapsi olisi ollut poika.

Jos äiti ei näyttäytyy kovin tasapinolta, mutta isä esiintyy sydämellisenä isähahmona. Liikuttiin herkällä rajalla, kun sekavan pariskunnan suhteessa ovat lapsia. Onneksi vielä jossain vaiheessa lapset säilyvät pariskunnan riidoilta, kun Göran muuttaa pois kotoa ja sitten lopullisesti Ruotsiin. Stina mielellään halua olla isän kanssa, mutta ei pääsee, kun vain pari kertaa laivamatkalle isän luo.

Kotona yksinhuoltajan elämän tilanteeseen ei voi tapahtua pahempia, kun äiti elää kuin sinkku nainen. Onnettomat tyttö ja poika jäävät sekavaa mielisten aikuisten jalkojen alla. Talo on kaupunki ilman porttia, koska ventovieraita kulkee talossa, milloin vaan vuorokauden ympäri. Lasten sängyssä usein on alkoholiin sammuneita juoppoja, siksi lapset nukahtavat johonkin nurkkaan. Alkoholi heiluu ilmassa ja lapset kärsivät nälkää, suorastaan talosta on tullut vaarallinen viidakko lapsille. Stina pakenee kotoa ja ruoka ryöstöretkellä jotenkin saa nälkänsä ohi. Epäilemättä tämä tilanne kuvaa jotain todellista, joka elää edelleen ongelmaperheiden pinnan alla tässä yhteiskunnassa.

Stina on älykäs tyttö ja huostanottotalossa näyttää mihin hän pystyy. Lastentalossakaan asiat ovat huonosti. Siksi kahden muun tytön kanssa Stina lähtee pakoon ja päämäärä on isän mökki, joka sijaitsee Helsingistä maan länsi osaan. Matkalla tapahtuu monenlaisia jännittäviä asioita. Tytöt ovat mukana huoltoaseman tulipalon sammutustyössä ja sieltä matka jatkuu vielä jännittävämpänä kävelleen eteenpäin. Matkalla he jopa ryhtyvät kostotyöhön, mutta vihdoin saapuvat isän mökille. Lopulta Suomen armeija väki liittyy peliin ja kaikki päättyy onnellisesti.

Aikuisena ihmisenä sydämestäni toivon, että kaikki lasten kokemat ikävät asiat ovat vain pöly kirjojen sivujen pinnassa, ja missään päin maailma kukaan lapsi ei joudu kokemaan nälkää tai huonoa kohtelua.

Tässä tarinassa ei naurattanut, paitsi tunsin sääli lapsia kohtaan ja lähdin mukaan lasten kokemat jännittäviin kokemuksiin.

MAAILMAN PARAS KYLÄ

MAAILMAN PARAS KYLÄ
Arto Paasilinna
WSOY, Juva 1992
scifi, mainstream
Luettavaa 322 sivua

Minkälainen ihminen Arto Paasilinna on ollut? Tämä kysymys pyörii mielessä monessa kohtaa luettuaan kirjan Maailman Paras Kylä. Onko ikä vaikuttaa siihen, että on vaikea, pidä pois mielestään kirjailijan ja kirjan välistä suhdetta, kun sitä on lukemassa.  Mielestäni on se luonnollista, että elämää nähnyt aikuinen ihminen lukemansa kirjassa asioita ajattelee eri tavalla kuin kokematon nuori. Siinä mielessä, että väistämättä tekee vertailuja kirjassa lukemansa ja todellisuuteen arkkielämään asioiden välissä.

Maailman paras kylän ajatus lähtee siitä, kun kuolinvuoteellaan Asser Toropainen, joka on monen kirkon polttaja antaa pojanpojalleen tehtävän rakentaa kirkon, hänen kuolemansa jälkeen. Eemeli tunnollisesti lähtee sittenkin toteuttamana sitä hanketta, mutta ensin perustaa säätiön.

Alussa lukija ei voi arvatakaan, että kuinka tarkasti Paasilinna suunnitelmallisesti lähtee toteuttamaan ajatuksensa. Perintöjako tapahtunut ongelmitta. Resursseja on runsaasti käytettävissä ja Eemilin vaan pitää rohkeasti keksiä keinoja, kuinka työn tulee tekemään.

Alussa ei tule merkittäviä ongelmia ja hanke lähtee alkamaan, mutta viranomaisia astuu kuvioon vasta kirkon rakentamisen vaiheessa. Miehet ovat niin päättäväisiä työssään, että edes poliisikaan ei pystyy keskeyttämän pahasti keskeneräistä kirkon rakennushanketta. Rohkeat, uskolliset ja vaatimattomat suomalaet miehet ovat asialla, ja päättäväisiä viedä tehtävää maaliin saakka.

Kirkko tarvitsee seurakuntalaisia ja tietysti siellä, missä on ihmisiä, tarvitaan myös hautausmaa. Paitsi että kirkon rakennuksen yhteydessä pitääkin olla hautausmaa. Kun leviä uutinen viranomaisten puuttumisesta asiaan, se avaa luonnollisesti yhteiskunnallisten luonnonaktiivistien jalansijaa myös paikalle. Näin he löytävät oman paikansa kirkkorakennus hankkeen ympärillä ja he tulivatkin jäädäkseen. Hautausmaalle pitää ensisijaisesti siirtää itse Asser Toropaisen ruumista. Porukalla ei ole viranomaisten tuki, eikä Suomen luterilaisen kirkon siunaus, siksi tätäkin asiaa pitää hoitaa omalla tavallaan.

Eemeli ehtii olla Tanskassa vankilassa, tietysti hyvät ajatukset mielessään, mutta täällä Suomessa hänen rakentamansa pienen kylän yhteisö ei lainkaan hajoaa. Avovaimotkin tulevat raskaaksi, vaikka siinäkin on joku pieni poikkeus, mutta tärkeintä se, että ollaan sovussa keskenään.

Kylä kasvaa hyvän kasvun kaikessa mielessä, kun ulkomaailma, eli suomi on pahassa lamassa. Ollaan aika tarkkoja asioissaan, eikä otetaan ketä vaan sinne asukkaaksi. Kylässä alkaa olla kaikki lähes täydellistä, paitsi sairautta on edelleen. Mutta esimerkiksi tarkkaa suunnitellaan talviaikaan, on riittävästi ruokaa kaikille asukkaille.

Kylässä muutekin vallitsee rauha ja suvaitsevaisuus, muuten kylän mustat somalimiehet eivät voisiaan rauhassa harjoittaa sepän työtä. Kolmas maailman sota on meneillä, mutta kylä jatkaa edelleen omaa menojaan, tavallaan se on irrottautunut maailmasta. Kolmannen maailman sodasta valitetusti myös Ukonjärvi ei säästynyt. Arabien pudonneen pommikoneen osista somaliseppä pajassaan tehdään uusia esineitä.

Ainakin yksi ennustuksella oli todella oikea toteutusta. Vuonna 2015 toistakymmentä pakolaista vaimoa suunta Suomeen ja erityisesti Ukonjärvelle, mutta tämäkin asia hoidettiin niin siististä, ettei kenenkään kylän miehen tarvinnut hylätä omaa vaimoaan ja ottaa muukalaisista naisia.

Paasilinna todellakin kaipaa ongelmatonta kylä ihmisille ja tietysti itselleen. Maailman parhaassa kylässä ei ole alkoholi ongelmaa, ei sotia, eikä mielenosoituksia tai lakkoja. Kaikki tekevät työtä mitä osaavat.