8.1.2021

kuinka sujui lukeminen 2020?


Kuinka sujui lukeminen 2020


Vuosi 2020 tuli luettua somenkielisiä kirjoja ahkerammin kuin koskaan aiemmin. Tavoite oli korkea, mutta ei ollutkaan helppo saavuttaa. Vuoden alussa tahti oli mainio. Aiheet olivat tuttuja, ainakin talo moskeijan vieressä sai minut innostumaan paremmin kuin mikään muu suonenkielinen. Toki aivan ensimmäinen kirja oli pettymys, mutta en antanut sen viedä minulta lukemisen iloa. Kirjan keskeltä reilu sata sivua vaan tuli käännetty yhdessä yössä mutta loppuun tuli luettua.😉

Toukokuussa lähetinkin sähköpostin Talo moskeijan vieressä kirjan suomentajalle ja kiitoksen ohessa annoin yksityiskohtaisen palautteen. Kääntäjä vastasikin tunnin sisällä ja oli ilahtunut lukijan palautteesta.
Melkein kesäkuun loppuun lukemisen tahti oli hyvä, mutta sen jälkeen se taantui. Syksyn alussa melkein kaksi kuukautta en ollut paljon lukenutkaan. Marraskuusta vuoden loppuun yritin lukea päivittäin, vaikka muutama sivu. Vuoden viimeinen teema oli Turkki, luin reilun 500 sivuisen Pamukin kirjan. Ensimmäistä kerta elämäni aikana joulukuussa katsoin turkkilaisen elokuvan YLE-areenasta. Sitten oli helpompaa ajatella elämän menoja turkkilaisen ikkunasta.


Kirjoja yhteensä 23 ja tekstejä 7642 sivua. Uusi ennätys oman suomen kielen lukemisen urallani. Tavoite ei ollut lukea paljon, vaan säännöllisesti nauttien. Taantuman syys ei ollut kirjojen lukemisen kyllästyminen.
Lisää kirjoja kuitenkin tuli hankittua jossain määräin. Erityisesti kirjojen kalastamisessa onnistuin ostamaan Torin sivulta pitkään etsimäni kirjan. Sitä haluan nyt lukea ensimmäisenä 2021. Vielä tämän vuoden alusta en ole aloittanut uutta luettavaa, mutta pian.
Lukeminen välillä voi olla hidasta, mutta varmasti koskaan siihen ei voi kyllästyä.

2 kommenttia:

  1. Lukeminen on erittäin hyvä harrastus 🧡 Onneksi olkoon sinulle kun luet suomeksi. Minä luen juuri yhtä kirjaa ranskaksi eikä ole helppoa. 🙂 Onnellista uutta vuotta 🌷

    VastaaPoista
  2. Kiitos Rita,
    Mukavaa saada sinun kommenttisi tänne. Suomen kieli on äärimäisen vaikea, mutta kirjoittaminen voi olla helpompi kuin puhuminen, jos siihen pystyy varamaan tarpeeksi aikaa. Ja onneksi tänä aikana internetistä saa apua, jos osaa hakea.
    Kiitos, toivotan oikein mukavaa ja onnellista alkuvuotta ja edelleen menestystä vuotta.

    VastaaPoista