Teos: Simpauttaja
Kirjoittanut: Heikki Turunen
Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1974
Luettavaa 304 sivua
Muistan ajat, jolloin kaikki puheet ei ollut helppoa minun ymmärtää, erityisesti Suomalaisten ikäihmisten puheet saattoivat jopa puolet mennä ohi minun yli ymmärrykseen. Silti koskaan en kyllästynyt kuuntelemaan, mitä he puhuivat. Suomen kieli vieläkin yli kaksivuosikymmenen jälkeen tuntuu vaikealta.
Mahdottomuus, miten voi olla niin, että kaiken aikaan lukea säännöllisesti suomen kielellä ja olla lähes päivittäin tekemisessä valtaväestön kanssa, silti edelleen tuntuu niin vaikealta, että usein pitää miettiä jopa puhuessa, että kuinka meneekin lauseessa päätteet?! Turkin kieltä opittiin noin vaan kuin oltiin täkäläisten kanssa tekemisessä. Englantia aivan alusta asti lähti käyntiin vain itseopiskelun kautta. Koskaan en unohda Tampereella lauantai päivän, jona päätin enkun opiskelusta.
Oppimismateriaalina oli käytettävissä enkun aikakauslehti ja sanakirja. Aamiaisen yhteydessä päätös vahvistui ja heti sen jälkeen puoli yhdeksältä keittiön pöydän ääressä aloin lukemaan moni sivuisen artikkelin. Ennen lounastaukoa kerran olin käynyt vessassa ja lounaan jälkeen vielä iltapäivällä kerran oli pidetty teetaukoa, sitten ensimmäinen kahdeksan urakkaopiskelu oli paketissa. Koko artikkeli oli luettu. Kirjaimmellisesti tarvittiin tarkennuslasia, jos halusi etsiä yksittäisiä sanoja, joita ei ollut alleviivattu ja viereen äidinkieliä olisi kirjoitettu sen merkityksen. Vaivaa palkittiin myöhemmin sillä, että edistystä tapahtui. Opiskelusta ei annettu periksi, mutta ei läheskään ollut joka päivästä. Ja silti ei ehtinyt kulua kuin alle viisi vuotta, että pystyin jo puhetta tulkkaamaan ja vähän myöhemmin Isossa-Britanniassa tekemässä käännöstyötä. Alkua vaiheessa oli haastavaa ymmärtää ihmisten puheet, mutta bitit eivät pettyneet muukalaisen hitaan puheen ymmärtämiseen, eikä muukalainenkaan itse antanut vaikeasti ymmärtämisen häpeän voittaa edistyksen intoa. Iloa tuoksuu koskaan ei lakannut.
Heikki Turuselta olen ostanut montakin kirjaa ja Simpauttaja oli eka niistä, jonka otin kirjahyllystä luettavaksi. Kirjasta olen kuullut jopa sellaisenkin jutun, että joku Suomen presidentti, ilmeisesti Kekkonen, oli rinnastanut kirjan Seitsemän veljekseen. Joten suurella innolla rupesin kirjaa lukemaan. Mielenkiintoiselta kuulosti, koska se käsittelee suomalaista maalaiselämää.
Minun motoni on: älä jätä kirjaa keskeneräisenä. Tällä kerta kirjassa en edennyt kuin sivuun 75. Mitä pidemmälle lukemisessani etenin yhä enemmän alue murre tuli vastaan. Ilmeisesti Pohjois-Karjalan tai Pohjois-Savon murretta, mitä Turunen käyttää. Se alkoi olla jo minulle liikaa. Ensin pitää selviytyä varsinaisesta standardi suomen kielestä, ja sitten jos aika ja mielenkiinto riittää, vois kevennykseksi myös vilkaista Savvoo.
Varmasti myöhemmässä vaiheessa vielä palaan Turusen kintereellä, seuraavaksi on aika siirtyä Akvarelleja Engelin kaupungista teokseen.
