Nuori Johannes

Teos: Nuori Johannes
Kirjoittanut: Mika Waltari
WSOY. Juva 1981. Kolmas painos
Luettavaa 443 sivua

Nuori vailla nimeä, mutta ulkonäöltään jokaisen naisen unelma mies. Tarinan alkaa siitä, että nuori mies kävelee halki maaseutua, keskellä maalaisten kiireisintä työaikaa. Alku lauseet kirjan alussa vievät lukijan mielikuvitusta mukaan kauniiseen maaseudun maisemiin, mutta siivet ovat liian heikkoja kantamaan herkkämielen runoystävän. Pian vastaan iskevät kovan filosofiset sanat, jotka palauttavat lukijan mielen maan pinnalle.

Lukijana odotin, että runokieli vielä saisi jatkuvaa, vaikka moniin sivuin määrää. Niin kuin miesten tapaa kohdella tyttöystävää, kun kohtelee tyttöä seuraten oman mielikuvituksensa mukaan, eikä tahto nähdä tyttö sellaisenaan kuin hän on todellisuudessa.

Nuori mies ilman mitään päämäärä kävelee maata pitkiin. Matkalla eksynyt tai paremmin sanottuna ajautunut kenties puolivahingossa yläluokkaporukkaan alueelle. Iloisia miehiä ja naisia altaassa uivat ja hän jää ihailemaan maisemaa. Nuorehkon kiinnostus kohdistuu porukasta naishenkilöön, mutta ei kuitenkaan itse puolialastoman naiseen, vaan hänen kädessään kirjaan. Hän onnistuu tutustumaan naiseen ja todellisuudessa tämä on ovi suuren maailmaan ja kaikki alkaa juuri tästä.

Kirjailija kirjoittaa historiaa romaani muodossa. Waltarilla on mielessä kertoa lukijoilleen kristikunnan ajanjaksosta, joka on kenties kuumimmasta tapahtumista Eurooppaan historiassa. Onko kirkko niin pyhä paikka kuin kautta historiaa on väitetty? Onko papisto aito hengellinen elin, joka olisi valittu jumalan taholta? Miten maan päällä kirkon asiat on saatu järjestyksiin, kun itse nämä niin sanottu hengellismieliset miehet joutuvat riitaisissa keskusteluissa määrittelemään, mitä on Pojan, pyhän hengen ja Jumalan osuus pyhyydestä ja vallasta?

Se on Mika Waltari, joka rohkeasti tartu asiaan ja taitavasti kirjoittaa välillä yksityiskohtaisesti tapahtumista. Firenzen kirkolliskokoukset jatkuvat kuukausi kaupalla lopulta tuloksetta.

Aikaisemmin koskaan en ollut päässyt lukemaan kutenkaan kirjoja keskiajan kristikunnan ja kirkon sisäisestä tilanteesta, vielä sellainen, joka käsittelee ristiretket.

Kirja on historiallinen romaani ja kirjaa lakeassaan koko matkan aikana voi kuvitella mielessä, että Waltari tekee väsymättömästi ahkeran tutkintatyön kirjastoissa. Kirjassa tule historiallista tietoa kirkon sisäpiiristä, lännen kirkon alaisuudessa sotilaiden kohtelua Eurooppaan maissa, turkkilaisten historiasta ja kreikkalaisesta.

Tässäkin teoksessa kuten Mikael Karvajalka kirjassa päähenkilön tiedonjano vahvasti tulee esiin, ja tämä on mielestäni itse Mika Waltarin oma persoona.

Kirjassa on vieraita sanoja kuten, visiiri, Soliman, osmanien, sipahit, joita kyllä minä ymmärsin, koska ne ovat minun äidinkielestäni. Toisaalta ajattelin, että ymmärtävätkö kaikki suomalaiset niitä?

Olin lähellä Kirjan loppua, mutta niin monta juttua oli jäänyt auki, että lukijana en ollut valmis lopettamaan. Vasta luettuani kirjan muista lähteistä luin, että itse asiassa Johanneksen varsinainen kirjaa vasta on toisessa teoksessa nimeltään Johannes Angelos. Onneksi sitäkin kirja löytyy omasta kirjahyllystäni. Ilmeisesti Waltari edes ei ole ollut halukas julkaisemaan tämän Nuori Johannes kirjan, vaan muut ovat päättäneet niin tehdä.

Upea kirja, paljon historiallista tietoa ja kirkon taustaa.

Feliks onnellinen

Teos: Feliks onnellinen
Kirjoittanut: Mika Waltari
Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1938
Luettavaa 213 sivua


Helppo ja mystinen aloitus. Vielä hieman eteenpäin luettuaan muistutti Václav Havel lyhyt erästä seikkaperäistä kirjoitusta, joka on jäänyt mieleen yli parikymmenen vuoden takaa. Illan hämärtyjään tiellä astuttuaan kylään tuli vastaan, suoraan tuli eteen, aivan lähelle, tarttui paidan kauluksistani, kaatoi minun maahan.
Mitä tahdot minulta? Kysyin.
Haluan nämä vihreitä silmiäsi. Hän sanoi.

Feliks on mies, joka on ilmeisesti onnellinen. Maalisen työn ohella hänellä on myös taivaallinen tehtävä suoritettavana. Hän on toimistotyöntekijä, mutta työn ulkopuolella harjoittaa saarnaamista. Hän saarnaa sanaa, välittää Herran viestin muille, näin ainakin vilpittömästi uskoo. Tapa miten hän sitä tekee, on loppujen lopuksi yksinkertainen. Etsii yksin olevia naisia tai miehiä ja salaperäisesti heille kertoo: Herra on antanut syntisi anteeksi, jos itse otat vastaan hänen armoaan.

Waltari kuvailee ensimmäistä kohtausta todella salaperäisesti. Se herätti todella suurta mielenkiintoa minussa lukijana. Ei voi odottaakaan vähemmän niin suurelta kirjailijalta, kuin Waltarilta. En osannut arvata yhtään, kuinka juoni voi jatkua. Feliks oli lähestynyt kookkaan miehen, joka ei kovinkaan hyvällä mielellä ottanut Feliks vastaa, saati kuunnella hänen varoittava viestinsä. Waltari saattoi iso miestä matkaan kotiin saakka. Tästä päätelleen asennoiduin sillä tavoin, että lukijana jään seuraamaan tuon ison suomalaismiehen elämää. Miehellä on ongelmia avioliittoelämässään, siksi kotona hän rupesi hetken empimään oudolta mieheltä kuulemansa jutun, olikin saanut Herran viestin? Kuitenkaan näin ei käynyt. Kirjailija palaa Felikseen seuraan ja jatkaa kertomistaan hassun miehen outoja arjen tapahtumia ja mietteitä.

Waltari ehkä ei ole kauhean humoristinen kirjoittaja, vaan todella syvällinen ja filosofinen. Tässä tarinassa hän tarttuu hauskuuden keppiin ja kutitellee huumorin jalkapohjasta. Tulee vastaan kohtauksia, että on pakko lepoasennossa maata sohvalla ja nauraa sydämen kyllyydestä. Feliksen tapauksessa yksinkertaisessa muodossa Waltari paljastaa ihmisen syvällisiä ajatuksia. Kirjoittaja on tarttunut hassun miehen ja pannut hänen suuhunsa ysinkertaisen lausen, jonka todellista tarkoitusta edes Feliks itse ei ymmärrä. Kuitenkin tarinan taustalla piilee suurempia kysymyksiä.

Tarkoitus ei ole saarnata kristillisyyttä, eikä sitä halveksiakaan. Kuka muu kuin Waltari voisikaan kirjoittaa kristillisyydestä. Tässä kirjassa ei tule esiin kovin syvällisiä Raamatun ajatuksia, mutta sanojen takana piilee kirjailijan vankka Raamatun tuntemus.

Kenties aivan tarkoituksella jääneet irti kertomuksien lankoja. Kirjoittaja olisi helposti tarttunut niihin ja jatkanut siitä vaan juttuja. Vahingossa Feliksen käsiin päättyy kapaloitu paketti. Jos lukijan pitää taukoa tähän kohtaan, ajatukset voivat johtaa harhaan, kuten minulle kävi. Minä lukijana itse lähdin kehittämään ja jatkamaan siitä eteenpäin. En tahtonut mitään pahaa yksinkertaiselle Felikselle. Esimerkiksi en toivonut, että tästä paketista vahingossa hän joutuu rikollisten kanssa väliselitykseen. En tykännyt Feliksesta, ja monesti hänen jääräpäinen pakkoyrityksensä puhua ihmisille sai minut ärsyyntymään, mutta kovasti olin utelias seurata hänen elämäänsä.

Kirjassa tietysti oli vaikeita sanoja, mutta ei lainkaan vaikea seurata juonia. Viihdyin hyvin kirjan lukemisen seurassa. Huumori, todellisuus, uskonnon teema ja taikauskoisuus solmittu yhteen, jotka kenties muuttavat hassun miehen elämästä: Feliks onnellinen.

Jäniksen vuosi

Kirjan nimi: Jäniksen vuosi
Kirjailija: Arto Paasilinna, Suomusjärvi 14.5.1975
Otavan Kirjapaino Oy
Luettavaa 190 sivua

Huolimatta siitä, että on asuttu todella pitkään Suomessa, silti suomalaisista kirjailijoista en tiennyt oikeastaan ketään nimeltään. Pitkälti tämä johtuu yleisestä maahanmuuttaja ennakkoluulosta. Siihen ei välttämättä edes tarvitsekaan olla maahanmuuttajien seurassa. Tämä ennakkoluuloisuus asenne suomalaisen kulttuuriin muodostuu kuin muuri. Suomi antaa paljon maahanmuuttajalle aivan kaikkea, se antaa uuden elämän mahdollisuuden. Kuitenkin kulttuuri puoli jää pitkälti aika vieraaksi maahanmuuttajalle. Tämä pitkälti johtuu suomalainen erakko luonteesta avautumaan lisäksi maahanmuuttajien kärsimättömyydestä tarpeeksi kauan yrittää. Suomalaisessa kulttuurissa lukeminen ja kirjasto kulttuuri ja parhaimpia, mitä maahanmuuttaja voi ammentaa rikastuttamaan uuteen elämäänsä.

Suomaisiin kirjailijoihin tutustuminen ei tapahtuu, ellei vierasmaalainen itse ole kiinnostunut lukemisesta, tai henkilökohtaisesti kantaväestö ystävää herättää kiinnostuksen aikaan. Lasten kirjojen kautta alkuaskeleissa tutustumaan suomalaiseen kirjallisuuteen, mutta aivan ensimmäiseksi sain tietää suuri kirjailija Mika Waltarista. Sen myötä kiinnostus oli syttynyt ja aloin herättää suomalaisporukalla keskusteluja suomalaisesta kirjallisuudesta. Sitä kautta myös saimme toisenlaisia keskusteluaiheita aikaan, ja sen myötä alkoi virrata erilaisia hyviä ehdotuksia ja vinkkejä suomalaisista kirjailijoista.

Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi tuli luettua hyvin mielenkiinnolla. Tässä kirjassa ilman mitään alustava puhetta kirjailija astuu suoraan aiheeseen. Helsinkiläinen toimittaja maantiellä metsässä kohtaa jäniksen poikasen ja se vie hänet menneessään. Toimittaja saman tien on valmis jättämään taakseen suurkaupungin elämän, työpaikkaan kuin tylsän avioliitto elämän, ja jakamaan metsän elukan kanssa ilonsa ja kaiken mitä hänellä on.

Yllättävän hyvin asiat järjestyvät ja kertakaan valinta ei kadota. Mies kertaalleen irtaantuu ihmisten rakentamasta sokkeloisesta järjestelmästä, joka sinänsä on tuottanut hänelle suurta helpotusta.

Kirjan nimestä voi saada jopa harha käsityksen, että kalanteri vuosi on nimetty eläimen nimen mukaisesti, kuten itämaiden kalentereissa perinteisesti on ollut tapana toimia. Vuoden kierähtävät miehen elämässä jäniksen seurassa. Tarinaa edetessä keskipiste aina ei ole metsäeläin, vaan miehen pyrkimyksestä jatkamaan elämänsä vapaa ihmiskäsin rakennettua järjestelmästä.

Luin kirjan kannesta kanteen jättämättä yhtäkään lausetta väliin. Tietysti vielä tuossa vaiheessa kielen ymmärtämisen kannalta tarkka lukeminen on ollut edellytys päästä hyvin mukaan tarinassa. Aika hyvin jaettu kohtauksia, kun mies elää omillaan keskellä luontoa ja toisinaan on jälleen tekemisissä ihmisten kanssa.

Kirjailija on onnistunut tuomaan esiin epäkohtia ihmisten luonteesta, myös upeita puolia tarvetta suuntautua keskelle metsään.

Huumorisella menetelmällään Paasilinna herättää kysymyksiä yhteiskunnan moderni elämän haasteista ja esittää vaihtoehtoiksi turvautumaan luontoon, joka on valmis syleilemään avoimen syliin aina, kun yksinäinen ihmisparka kaipaa äitimaista hellyyttä ja rauhaa.

Minä, muukalainen saan sellaisen käsityksen, että metsä on se turvallinen suojaa, johon suomalainen aina saa turvautua, kun tuntee olonsa levottomaksi. Ymmärrän sen hyvin ja tunne sen nahallani, koska sitä on tullut myös minulle rentoutuvaksi paikaksi, kun enää en pääse kotiseudun vuorten huipulle, enkä aavikon avaraan syliin.