9.7.2021

Memedin kosto (İnce Memed III)



 Teos: Memedin kosto (İnce Memed III)
Tekijä: Yaşar Kemal, 1968
Suomentaja: Eeva Siikarla, 1973
Luettavaa: 442

 

 

Memedin kosto on Yashar Kemalin kolmas osa tarunhohtoinen, lainsuojaton kurdi Ince Memedista. Kestää kolmevuosikymmentä kirjojen kirjoittamiselle ja herää kysymys mitä saa Yashar Kemalin yhä palamaan tarinan ääreen? Eikö osannut kirjoittaa muusta?

On vielä neljäs kirjaa, joka ei ole suomennettu. Kurdinkielinen versio on käännös ruotsista. Kirjoissaan Yashar näyttää ulottuvuuksia vuosisatojen ajan jakautuneesta Turkin yhteiskunnasta. Aiemmin historiassa Turkki yritti ratkaista maassa hallitsevan eripuraisuudet. Armenialaisten kansanmurha ja karkotus oli häpeällinen hanke. Tilanne kun vaan paheni entisestään.

Kurdien tapauksessa samanlainen rotupuhdistus käytännössä ei olisi ollut mahdollista. Merkittävä maan osa-alue kuuluu alusta alkaen kurdeille. Niin vahvaa juurta ei voitu helposti yhdessä hankkeessa katkaista lopullisesti. Kyseessä on yhteiskunnallisesti luokkien välinen ristiriita, johon mahtuu myös paljon turkinkielistä väestöä. Orhan Pamukin kirjoissa, esimerkiksi Lumi tai Elif Shafakin Eevan kolme tytärtä, kirjoissa aivan yksityiskohtaisesti käy ilmi, että kuluneet vuosikymmenet ovat vaan laajentaneet tämän yhteiskunnallisen luokkien välisen kuilun.

Oman aikansa parhaista Yashar Kemal valitsee İnce Memedin paljastaakseen ongelmatekijät juuritasolla. Siitä on ollut apua sorretulle kansaluokalle, että heidän tuskistaan ja on kirjoitettu ja ympäri maailmalla heidän ahdingonsa on kuultu. Lisäksi tutkijoille ja politiikoille nämä kirjat tarjoavat runsaasti eväitä pohdittavaksi ja punnittavaksi.

YouTubeista löysin videon, Yashar Kemalin haastattelusta. Başûrê Kurdistanê:sta (Irakin Kurdistan) kaksi kurditoimittaja käyvät hänen luonaan Istanbulissa ja tämän kotona suorittavat haastatteluja. Siinä hän kertoo, että toistakymmentä vuotta teki töitä noilla alueilla, johon sijoitti myöhemmin Memedin tarinoitaan. Joten tuntee seutua todella hyvin.

Onko niin että itse kurdit ovat valinneet aseen ja kohtalokseen taistelun? Tässä osassa tähän kysymykseen myös saa vastauksen. Jos Memed itse oikeasti saisi päättää, varmasti haluaisi vain elää rauhassa kauniin naisensa Seyraninsa kanssa. Memedin ajasta tähän päivään kurdi miesten ja naisten lainsuojamattomana, tilanne ei ole kovin paljon muuttunut. Silloin Memed taisteli lain suojassa olevia rosvoja vastaan, eli pieniä ja suuria herroja, ja he nimittivät Memedia teiden rosvoksi. Tänä aikana kurditaistelijat yrittävät taataa perusihmisoikeuksia kurdeille ja taistelevat terroristeja vastaan. He tekivät suurenmoisella tavalla oman henkensä uhraamalla ja kukistivat kansainvälisesti järjestäytyneen islamilaisen terroristijärjestöä ISIS. Ja Turkin hallitus, joka on antanut eniten tukensa ISIS järjestölle, nimittää kurdeja terroristeiksi.

Siksi suosittelen suomalaiselle lukemaan näitä kirjojia. Koska se antaa selkeän kuvan, miksi myös tänä päivänä kurdit ja muut aktiivistit ovat ahtaalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti