Oneiron

Teos: Oneiron

Kirjoittanut: Laura Lindstedt

Luettavaa 440 sivua

Kirja oli mielessä jo pitkään ja suurella odotuksella otin Oneiron luettavana. Kenties odotukset olivat Oksasen Puhdistuksen tasolla ja vielä sitäkin korkeammalla. Jos rinnastan näitä kahta keskenään siinä, miten alku sivut alkavat, molemmat hyvin taitavalla kuvauksella. Molemmissa ilmenee erittäin vahva kirjoittamisen taito. Kuitenkin Puhdistus oli helpompi minun seurata tekstiä. Oneiro ali hankala heti alusta lähtien, raskas teksti.

En halunnut keskeyttää missään nimessä. Joistakin kohtauksista oikeastaan en pitänyt lainkaan, ja ani harvoin tapahtuu, että enää jatkaisin. Mutta tämän jatkoin lukemista kuitenkin, koska olin saanut hyvän kuvan kirjailijasta. Tosi jännä millä tavalla ihminen muista asioita. Vuonna 2015 Finlandia-palkinnon yhteydessä katsoin YLE TV:ltä kirjailijan puheen. Hänen ajatuksensa minun korvani kuulosta täysin erilaiselta kuin kenenkään muun julkisen suomalaisen.

En aivan muista sanan tarkkaa sitä puhetta, mutta rohkeat sanat ja sävy haastoi vallanpitäjiä. Tunsin itse kuuluvani sorrettuihin ihmisiin, joiden puolesta hän puhui. Vaikka olen varttunut poliittisesti väkivaltaisessa järjestelmässä. Ja kuka tervemielinen ihminen voi ihailla väkivaltaa ja sekasortoista järjestelmää. Siksi en tarkoittaa sitä, että pitää aina vastustaa vallanpitäjiä ja heidän tekemät päätöksiä. Mutta toisaalta tuntuu siltä, että välillä suomalaiset luottavat aivan liikaa viranomaisiin. Tai uskovavat ja luottavat liikaa mitä heille tarjotaan ja syötetään. Ja harmi että tuollainen luottamus on vahvempi kuin parisuhteen tai ystäväpiirin suhteessa.

Tämä kaikki sai aikaan sen, että Laura Lindstedt puhe minun korvaani kuulosti aivan erilaiselta kuin muiden. Mutta silti hänen kirjansa oli vaikea lukuinen minulle. Tämäkin oli naisten maailmasta kuten Oksasen. Kuitenkin kirja näytti uusia näkökulmia minulle.

Viime aikoina enää en ole lukenut suomalaisten kirjoilijoiden teoksia. Koska minun on todella vaikea päästä mukaan juonissa. Sanoisin että ne ovat kirjoitettu liian vaikeasti hienoja, niin että minä en voi nauttia. Luen suomeksi käännettyjä teoksia. Aivan upeita käännöksiä.

Auta armias

Teos: Auta armias

Kirjoittanut: Arto Paasilinna

WSOY 1989

Luettavaa 276 sivua

Tällä kerta ylhäisten asioilla, liiankin ylhäinen. Kaikkivoipa itse Jumalan korkeuksiin asti vie lukijan itse Arto Paasilinna. Jumala on loman tarpeessa ja hänelle etsitään sijainen tai tuuraaja, joka ylläpitää elämän järjestystä maan päällä. Juoni ja ovela, jotta jälleen kirjailija pääsee kuvailemaan suomailisia. Kaveria ei jätetään yksin, tämän ainakin Paasilinna todistaa tarinassaan. Miksi ulkomaalainen aina jää yksin tässä maassa? Tämä voi olla toisaalta niin mystinen, ettei vielä kukaan ainakaan ääneen uskalla paljastaa.

Hauska lähestymistapa jumalan asioihin. Todella hieno asia, että demokraattisessa järjestelmässä uskaltaa puhua myös jumalasta, niin hauskasta kuin mitä voi lukea tässä kirjassa. Ei tarvitse haukkua asiaa, joka on kuitenkin pyhää toisille, mutta samalla joidenkin mielestä sitä voi tehdä pilaa.

Jos vielä uskoo itsessään voimaa tarttua Paasilinnan kirjoihin, ei ole huono idea tätäkin kirja lukea. Kantasuomalaisella ei välttämättä vie paljon aikaa lukea koko kirjan lyhyessäkin ajassa, kun meikäläiseltä kutenkin vei montakin päivää.

Tuhat loistavaa aurinkoa

Teos: Tuhat loistavaa aurinkoa.

Kirjoittanut: Khaled Hosseini.

OTAVA, Keuruu 2008.

Luettavaa: 399 sivua.

Kääntäjä: Kristiina Savikurki.

Tuhat loistavaa aurinkoa on kirjailijan toinen teos Leija pojan jälkeen. Ensimmäinen kirjansa levitti kirjailijan mainetta jo räjähdysmaisesti kautta Yhdysvaltain ja Eurooppaan.

Edellisen kirjan kitkaisen lukukirjan jälkeen tunnetaso oli sen verran alainen, että suhteeni lukemiseen kaipasi lohtua ja jälleen välien korjausta. Siksi kirjapinosta pöydällä kippasin tutun maailmaan, jonka ovet auringon kotikunnille avaa Khaled Hosseinin taikakynä.

Ajat sitten elin vaiheessa, jolloin henkisesti enempää ei ollut yhtään varaa lukea Lähi-idän kurjaan oloon tarinoita tai ylipäätään mistään ikävistä asioista. Jopa tietyt musiikki ja elokuvat nostattivat voimakkaat, uuvuttavat tunteet pintaan. Tiesin että sieltäpäin tulee paljon aarteita, myös sen, että enemmin tai myöhemmin palaan niihin juttuihin. Tänä aikana lukemalla saan voimaa, jaksamaan jopa pilviset synkät elämän päivät.

Voiko olla parempi tapaa antaa tietoa maan historiasta kuin kirjoittamalla romaani. Tässä tarinassa erinomaisesti kirjailija tuo esiin naisten elämää Afganistanin sotaisesta maasta, joka on ollut sotatanner vuosikymmenin. Tarina on todella koskettavaa. Siinä kuvaillaan kuinka naiset sinnittelevät pysymään elossa ja aina pyrkimys vain eteenpäin, vaikka se koko yritys onkaan vain kangastus. Kuten Puhdistus kirjassa, myös tässä teksti onnistuu viemään maalin tarkoituksena siinä, kun kuvaillaan miesten julma vallan käyttöä. Mies lukijan asemassa tunsin suurta vihaa miehiä kohtaan, jotka ovat jääneet kauas inhimillisyydestä.

Toisaalta teksti oli nautittavaa lukea. Johdonmukaisen ja helposti seurattavaa teksti. Nostan hattua suomentajalle. Ihailen suuresti kääntäjän taitoa saada aikaiseksi mahtavan käännöksen. Aivan kuin alkuperäinen teksti olisi kirjoitettu suomeksi.

Suosittelen ehdottomasti.

Akvarelleja Engelin kaupungista

Teos: Akvarelleja Engelin kaupungista.
Kirjoittanut: Jukka Viikilä.
Gummerus Kustannus Oy.
Keuruu 2016.
Luettavaa 213 sivua.

Miksi otin tämän kirjan luettavaksi ylipäätään, joka ei ollut minun makuuni ollenkaan. Tammikuun 20 päivään mennessä olin ehtinyt lukea kaksi kirjaa, kunnes tyystin uppouduin Talo moskeijan vieressä kirjaan. Tuntui kuin koskaan aiemmin en ole ymmärtänyt todellista nautintoa lukemisesta. Maku jopa voitti Iranilaista kubideh kebabia. Ei voisikaan ikinä uskoa, että kubideh jäisi mistään jälkeen. Se olikin kierre, eikä hetkellinen maistiainen. Koska Onnellinen Mies, Puhdistus ja Leija poika antoivat kotkan siivet lentämään taivaan korkeuksissa, auringon pihapiirissa leikkimässä hänen kaunottarien seurassa.

Ja tämä kirja oli kylmä vesi niskoillani Helsingin kylmässä tuulisessa säässä. Ostin kirjan sen takia, että se on voittanut Finlandia palkinnon, ja luin koska asun Helsingissä ja kunnioittaen kirjailija. En ole asemassa vähättelemään ja aliarvioimaan kyvykkään kirjailijan työtä, mutta kirja ei ollut minun makuuni. Silti luin loppuun saakka, raskasta lukemista.

Simpauttaja

Teos: Simpauttaja
Kirjoittanut: Heikki Turunen
Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1974
Luettavaa 304 sivua

Muistan ajat, jolloin kaikki puheet ei ollut helppoa minun ymmärtää, erityisesti Suomalaisten ikäihmisten puheet saattoivat jopa puolet mennä ohi minun yli ymmärrykseen. Silti koskaan en kyllästynyt kuuntelemaan, mitä he puhuivat. Suomen kieli vieläkin yli kaksivuosikymmenen jälkeen tuntuu vaikealta.

Mahdottomuus, miten voi olla niin, että kaiken aikaan lukea säännöllisesti suomen kielellä ja olla lähes päivittäin tekemisessä valtaväestön kanssa, silti edelleen tuntuu niin vaikealta, että usein pitää miettiä jopa puhuessa, että kuinka meneekin lauseessa päätteet?! Turkin kieltä opittiin noin vaan kuin oltiin täkäläisten kanssa tekemisessä. Englantia aivan alusta asti lähti käyntiin vain itseopiskelun kautta. Koskaan en unohda Tampereella lauantai päivän, jona päätin enkun opiskelusta.

Oppimismateriaalina oli käytettävissä enkun aikakauslehti ja sanakirja. Aamiaisen yhteydessä päätös vahvistui ja heti sen jälkeen puoli yhdeksältä keittiön pöydän ääressä aloin lukemaan moni sivuisen artikkelin. Ennen lounastaukoa kerran olin käynyt vessassa ja lounaan jälkeen vielä iltapäivällä kerran oli pidetty teetaukoa, sitten ensimmäinen kahdeksan urakkaopiskelu oli paketissa. Koko artikkeli oli luettu. Kirjaimmellisesti tarvittiin tarkennuslasia, jos halusi etsiä yksittäisiä sanoja, joita ei ollut alleviivattu ja viereen äidinkieliä olisi kirjoitettu sen merkityksen. Vaivaa palkittiin myöhemmin sillä, että edistystä tapahtui. Opiskelusta ei annettu periksi, mutta ei läheskään ollut joka päivästä. Ja silti ei ehtinyt kulua kuin alle viisi vuotta, että pystyin jo puhetta tulkkaamaan ja vähän myöhemmin Isossa-Britanniassa tekemässä käännöstyötä. Alkua vaiheessa oli haastavaa ymmärtää ihmisten puheet, mutta bitit eivät pettyneet muukalaisen hitaan puheen ymmärtämiseen, eikä muukalainenkaan itse antanut vaikeasti ymmärtämisen häpeän voittaa edistyksen intoa. Iloa tuoksuu koskaan ei lakannut.

Heikki Turuselta olen ostanut montakin kirjaa ja Simpauttaja oli eka niistä, jonka otin kirjahyllystä luettavaksi. Kirjasta olen kuullut jopa sellaisenkin jutun, että joku Suomen presidentti, ilmeisesti Kekkonen, oli rinnastanut kirjan Seitsemän veljekseen. Joten suurella innolla rupesin kirjaa lukemaan. Mielenkiintoiselta kuulosti, koska se käsittelee suomalaista maalaiselämää.

Minun motoni on: älä jätä kirjaa keskeneräisenä. Tällä kerta kirjassa en edennyt kuin sivuun 75. Mitä pidemmälle lukemisessani etenin yhä enemmän alue murre tuli vastaan. Ilmeisesti Pohjois-Karjalan tai Pohjois-Savon murretta, mitä Turunen käyttää. Se alkoi olla jo minulle liikaa. Ensin pitää selviytyä varsinaisesta standardi suomen kielestä, ja sitten jos aika ja mielenkiinto riittää, vois kevennykseksi myös vilkaista Savvoo.

Varmasti myöhemmässä vaiheessa vielä palaan Turusen kintereellä, seuraavaksi on aika siirtyä Akvarelleja Engelin kaupungista teokseen.

Leijapoika

Teos: Leijapoika
Kirjoittanut: Khaled Hosseinin
Suomentaja: Erkki Jukarainen
Otava, Juva 2004



Khaled Hosseinin Afganistanilaisen kirjailijan esikoisromaani vuodelta 2003 (The Kite Runner) ja ensimmäisen kerran ilmestynyt suomen kielellä 2004.

Vuosia sitten erältä suomalaiselta kaveriltani kuulin Leijapojasta. Sitä en pitänyt kovin merkittävänä asiana. Näin helposti työnsin kädet nyrkissä taskun pohjaan ja korvia myötä pää takin kauluksiin kävelin rinnettä alas, enkä sen kummemmin katsonut taakseni. Toisin kuin tilanne, jossa hurmaava ruusun tuoksuinen tyttö kävelee iltapäivällä lenkki polulla vastaan. Ensin puoliksi salaa automaattisesti katse skannaa päästä varpaisin ja sitten joskus vielä kiusaus voi olla niin ylivoimainen, että hänen käveltyään ohi niska kääntyy 180 astetta taakse ja katseet vielä iskeytyvät hienoihin kohonneeseen osaan aavistuksen matka vyötäröstä sitten liukastuvat takareisiä alas maahan. Paitsi että oikein perusteellinen mies aloittavat usein läpi katselun nilkoista ja sitten polvesta etureisiä läpi katse kiipeää ylävartaloa litteää vatsaa pitkiin kaulaan ja sieltä hyppy leukasta suoran huulten aaltoihin ja sitten nenän rinteellä kohti silmiin, jossa sadasosasekunnin ajassa katseet tervehtivät toisiaan tai pienen pieni hymy viiltää sydämen pinta sen verran terävästi ja veri valuu haavan urasta kuin kyynelet surullisista silmistä. Vain muutama kyynel yksi toisensa perään laskeutuvat kohti poskipäähään varojen törmäystä, kuin raskaana nainen lakeassaan talvenpakkaspäivinä kävelee alas rinnettä.

Ajattelin vaan, että joku hyvä tarinan kertoja on keksinyt juttuja ja länsimaalaisia vaan viehättää kaikenlaista liioittelua Lähi-Idästä ja erityisesti Afganistanista, mutta usein nämä tarinat peittävät todellisen elämän asioita. Nyt toinen kerta minä itse hakauduin sen seuraan. Talo moskeijan vieressä kirja oli herättänyt ennen näkemättömän lukemisen janoa ja siitä suoraan siirryin Leijapoikaan. Leijapoika oli hurja löyly ja kun se vaan pahensi janon tunnetta. Mies oli liekeissä. Monta viikkoa lukemisen nautinnon pilvessä. Taivaalla tuulten ajelehtivina milloin Iranin taivaalla milloin Afgaanistani, ja siellä Heratin, Kabulin ja aina Pakistanin rajalle saakka.

Tiesin sen, että Afganistanin suosituimmista kansan peleistä on Buzkashi (vuohentapo). Ja se on mielestäni ollut pelottavaa, kuten Espanjassa härkätaistelu. Mutta se oli uusi asia, että Afganistanissa harrastettu leijaa.

Hieno kirja, ja käännös on aivan upea. Jälleen sain nautittua viimeisen päällä upean hienosta käännöksestä. Farsinkielisiä sanoja / termejä oli käytetty, siksi muutekaan tuo puoli ei aiheuttanut minulle mitään ongelmia, mutta ne olivat kirjoitettu todella ymmärrettävällä tavalla. Talo moskeijan vieressä kaikki nimet ja farsinkieliset sanat oli kummallisesti kirjoitettu, etten saanut selvää.

Suosittelen ehdottomasti tätä hieno kirjaa.

Puhdistus

Teos: Puhdistus
Kirjoittanut: Sofi Oksanen
Silberfeldt Oy, 2012
Luettavaa 383 sivua

Millaista on kirjoittaa kurdien historiaa? Mistä se alkaisi ja mihin se jäisi. Miltä näyttää kirjoittaa suomen kiellä kurdinaisten historiaa? Ennen kuin aloitain lukea kirjaa mielessäni pyörivät toisenlaiset ajatukset kuin lukiessani. Viron historiasta ennestään ei ollut tietoa. Sen verran tietoa oli, että se kuului entisen Neuvostoliittoon valta alueeseen. Eräs lääkäri ystäväni toki joitakin juttuja oli kertonut. Hänen puheistaan sain käsityksen, että virolaisilla on ollut aina itsenäistymisen unelma, mutta kansana ovat kokeneet kovia. Keskiajan vaiheissa Eurooppaan veriset taistelut pysähtyivät Viroon ja lähihistoriassa, milloin saksalaisten miehittämänä ja milloinkin venäjäisten.

Ensimmäinen henkilökohtainen kokemukseni Suomessa virolaisista syntyi 1998 Tampereella suomen kielen kurssilla. Olin suorittamassa ensimmäistä suomen kielen kurssini ja opiskelijoita oli kolmen kurssiluokan kokoonpanossa. Luonnollisesti opiskelijoita oli monesta eri maasta kuten kielikurssilla on aina tapana. Keskenämme oli kilpailu siitä, että kuka edistyy kielen oppimisessa parhaiten. Tilanne oli hallussamme, kunnes eränä päivä alle kolmekymppinen naisopiskelija ilmaantui luokassamme, ja hän puhui sellaista suomea, ettemme oikeastaan ymmärtäneet.

Uteliaiden joukossa päivän lopussa jäin luokkaan, kunnes kaikki muut opiskelijat olivat poistuneet. Pettyneenä ilmaisimme huolemme opettajalle, että ei ole reilua, kun luokaamme otetaan opiskelijaa, joka puhuu täydellisesti suomea! Opettaja ei ollut yhtään aiheesta huolestunut kuin me. Nauraen opettaja vastasi meille, että ensinnäkin hän on tullut vain muutamaksi päiväksi, koska tarvitsee opettajalta kielitodistusta. Ja toiseksi hän ei puhukaan hyvin suomea, vaan sekoitus suomen ja eestin kieltä. Opettajamme osaa myös jossain määrin viroa.

Vuosien ajan silloin tällöin kirjailija Sofi Oksanne oli tullut tutuksi TV:ssä ja lehtikirjoitusten avulla. Tiesin, että hän on kirjoittanut kirjan, joka on saanut paljon huomiota, mutta henkilökohtaisesti minussa ei herättänyt minkäänlaista kiinnostusta. Eikä oikeastaan kiinnostanut ottaa hänestä selvää sen kummemmin. Viime vuoden puolella otin jonkun verran selvää hyvistä suomenkielisistä teoksista. Ja Yle-areenasta myös löysin jossain määrin aineistoa. Yllätykseni Puhdistus nousi parhaiden joukkoon. Vuoden loppuun mennessä Sofi Oksanen ja hänen Puhdistuksestansa oli minulle tullut kuin pyhä teema. Tammikuussa ostin Puhdistuksen. Kynnys oli noussut niin korkealle, että kun tuli vuoro lukea jännitys oli tiivistynyt. Pidin kirjan kädessäni kuin pyhä esine ja tekstin jokainen sana minulle li arvokasta. Lähdin hyvin varovaisesti, askel kerrallaan kuin etsien aarretta ja matkan varrella käänsin joka ikisiä kiviä.

Minulla ei ollut lupaa kyseenalaista ainuttakaan sanaa tai merkkiä tekstistä. Seurasin tarkkaavaisesti, kuinka kärpänen liikehti sihisten ja pörräten siipiä edes takaisin pihan ja huoneen välissä. Mitään ei voisi harpannutta keskittymistä. Teos, joka on saanut noin paljon huomiota ja ansainnut kansainvälistä arvostusta, on pakko olla jotain minulle ennalta näkemättä. Aivan kuin televisio laite oli 11-vuotiaana tai elokovateatteri 15-vuotiaana ihmeellisiä tapauksia.

Se oli tullut Talo Moskeijan vieressä kirjan jälkeen ja yhä syövämmälle lukemisen paratiisiin veti minut avuttomana. Aivan kuin teini kurdi poika rakastuu tyttöön ja silmät aivan hukkuneena tytön intohimoon ja seuraa häntä kuin pentu koira emojaan.

Nämä kaksi kirja peräkkäin tekivät minusta lukemisen narkomaanin. Elin niiden tarinoissa, olin niin kiintynyt niihin henkilöiin, että jopa yölläkin tulivat uneeni. Puhdistus herätti vahvoja tunteita. Viha miehiä, pahoja miehiä kohtaa, mutta sääliä ja armoa naisia.

Tulen aina arvostamaan Puhdistusta ja se on todellakin ansainnut arvonsa. Upea mestariteos.

Talo moskeijan vieressä

Teos: Talo moskeijan vieressä
Kirjoittanut: Kader Abdolah
Bazar, 2011

Viime vuonna luin käännetyn ison romaanin: Kankea, raskas ja hankalaa. Vuoden alussa myös luin myös hollannin kielestä käännetyn romaanin: alusta asti makea, puoleensa vetoava, helposti lähestyttävää ja upea kirjoitus tyyli.

Kirjailija kirjoittaa historian romaanin helpolla kielellä, joka saa lukijan uppoutumana, kuin vasta oppinut uimari suomalaisella lämpimässä järven vedessä on onnistuneen itse romaanin puoli. Mutta sujuvaa käännös, joka siunaa lukijansa unohtumattomilla lukuhetkillä, kuin suloinen neitoinen antaa kaulasuudelman jännittyneelle kokemattomalle pojalle, on paratiisin kuvan toinen täydellinen puoli kirjasta. Sanana kuvaamattomalla tavalla talo moskeijan vieressä romaani palkitsi minun lukuhetkiäni. Tämä on sellainen kirja, jonka haluan vielä jossain vaiheessa sukeltaa sen sivuihinsa ja koristaa kuvitteellisen taloni seinät sen lauseilla.

Kirjan nimen perusteella koskaan en ollut halukas ottaa kirjan edes käteeni. Hollannissa 2012 kuulin kirjailijasta, joka on tämän kirjan kirjoittanut, mutta silloin koskaan en tiennyt mistään hänen kirjoistaan. Kerran olisi ollut mahdollisuus häntä tavata Eindhovenissa taidetapahtumien viikolla, mutta ei kiinnostanut. Sattumalta kuuntelin hänen haastattelunsa BBC-persian TV:llä. Hänellä oli paljon mielenkiintoisia mietteitä. Heti haastattelun jälkeen netistä etsin hänen teoksiaan. Ainoastaan hänestä tämä yksi teos on suomennettu. Harmi harmi harmi. Vielä enemmän harmittaa, että aikoinaan en oppinut hollantia, että nyt lukisin suoraan alkuperäisellä kielellä.

Ainoa ongelma minulle oli kirjassa mainitut nimet. Nimet jopa minulle olivat vieraita, ja tämä johtui kirjoitus asusta. Agha Džanin, en millään osannut lukea oikein. Sitten itse vaan päätin, miten sitä siellä Iranissa kutsutaan. Ja sama tilanne muiden nimien kanssa.

Hänen nimensä tulee siitä, että hänen kaksi kurditaustaista vankila ystävää teloitettiin Iranissa. Myöhemmin vapautettuaan hän kirjoitta ensimmäisen kirjansa vielä ollessaan Iranissa. Kustantaja / julkaisija kertoo hänelle, ettei ole mahdollista julkaista kirja hänen oikealla nimellänsä, vaan pitää keksiä muu nimi. Hän muista kurdi ystävien nimet, joille oli luvannut koskaan ei tule unohtamaan heidät. Kader Abdolah, lääkäri ja insinöörin kurdi ystävien nimet. Siksi hän edelleen käyttää kaksi osaista nimeä.

Tämä kirja oli upea uusi aloitus tälle vuodelle. Minun oli vaikea laskea kirjan alas. Upea kirja.

Mikael Karvajalka

Teos: Mikael Karvajalka
Kirjoittanut: Mika Waltari
Werner Söderström osakeyhtiö, Helsinki 1948
Luettavaa 780 sivua

Jos joku on lukenut Sinuhen, ei voi kiistää mestarillista teosta, mutta minua harmittaa usein, kun niin suuri toinen mestariteos kuin Mikael Karvajalka on jäänyt vähällä huomiota. Abbas Maroufi tunnettu Iranilainen kirjailija, nykyään asuu Berlinissä. Varsinaisesti tunnettu mestariteoksestaan Symphony of the Dead novellista, on viime vuosina haastatteluissa sanonut, että hänen varsinainen mestariteoksensa on vielä tuleva.

Mielestäni Waltarilla on enemmän kuin yksi mestariteos. Mikael Karvajalka on ihanteellinen historiallinen romani Suomen ja Eurooppaan pimeästä ajasta. Teemana on kristikunta ja ihmisten käyttäytyminen vaikeina aikoina. Jälleen siinä mies pitkään vailla puoliso ja kaikkialla Keski-Euroopassa erityisesti ranskan maassa vaeltamassa tiedon janoisena.

Sitten saksan maahaassa avioituu saksalaisen tytön, joka on ihmisten mielestä kirottu ja noita. Kuvailee aivan yksityiskohtia myötä, miten uskonnolliset kohtelevat tyttöä. Miten kirkko sadistisesti kiduttaa hänet ja kirkkorakennuksen pimeillä kosteilla tunnelissa häneltä silputaan jäseniä. Ja kaikesta sitä kidutuksesta ja jopa vaimon elävänä poltettavan polttopuista, myös Mikael Karvajalka joutuu maksamaan. Toki kirkko antaa jossain määrin alennuksia kiduksista.

Sitä on kulunut yli vuosi siitä, kun olen lukenut, mutta epäilemättä se opetti minua monia asioita. Voi huomata, että välillä tarinan sankari ikään kuin päämäärättömänä kävelee jossain Saksan kaupungeissa ja menee vaan tavallisen miehen arjen asioiden perässä, kuten syöminen ja juominen. Toisinaan on pilkku tarkka siinä mitä oikeasti Luther ajattelee talonpojista ja sorretusta väestä.

Tämä kirja Sinuhen rinnalla aina pysyvät kirjahyllyssäni, suuren kirjailijan teoksia, joita enää koskaan tule toistumaan Finlandia maassa.

Onnellinen Mies

Teos: Onnellinen Mies
Kirjoittanut: Arto Paasilinna
WSOY, Juva 1977
Luettavaa 185 sivua

Aika kuluu salaman nopeasti ja luettavaa kirjoja on paljon. Siksi olin lähes päättänyt lopettaa Paasilinnan kirjojen lukemista, jotta ehtisin lukea muita. Mutta toimin hyvin, että säästin hänen kirjojansa ja nyt väliin jälleen luin Onnelliseen miehen. Olin alun perin ajatellut lukea aina aika ajoin joku hänen kirjoistaan, ja oikeasti tällä kerta siitä oli apua. Olin sellaisessa mielitilassa, että Onnellisen miehen tarinalta sain voimaa. Yksinäisen insinöörin sinnikkyys ja periksi antamattomuus on hieno esikuva kaikille tämän ajan miehille.

Alkaa kertyä vuosia aikaa siitä, kun olen lukenut miltei säännöllisesti. Luonnollisesti lukemisesta pitää hyötyä monella tavalla. Nykyään lukeminen on nopeampi kuin ennen, mutta silti Paasilinna kieli vieläkään ole yhtä nopea kuin esimerkiksi lukea Waltarin. Ehkä tämä on yksi asia, joka harmittaa, eli aika. Paasilinnan kieli ei ole yhtä kirjakieltä kuin Waltarin, vaan enemmän se on tapaa, miten eripuolella Suomessa puhutaan. Aivan varmasti myös tässä mielessä se hyödyntää kehittymään kielitaitoani.

Hetken ajattelin, että se on ihan totta, että ei aina kunnan päättäjätkään välttämättä ajatelleet kuntalaisten yleisiä etuja. Tässä yhden insinöörin sisukuudesta hyötyy kunnan työväki ja lopulta koko kyläläiset. Väistämättä lukiessani näitä tarinoita, mietin kuinka toden peräisiä jotkut tapahtumat voivatkin olla? Joskus palautuu mieleeni jokinen omakohtainen kokemuskin.

Kirja oli lyhyt ja tarina hienoa. Ovela tapaa lähestyä arkaluontaista aihetta kuten sisällissota ja sivellä vanhoja arpia ja nyppiä sen ympärillä kasvaneita karvaita ilman kipuja aiheuttamia. Ei haitta kerrankin kylän näkyvässä paikassa on pystytetty punaisyen muistomerkki.

Tällä kerta onnistuin hyppäämään tarinaan junaan paljon helpommin kuin edellisen kirjan. Siksi innolla seurasin tapahtumat. Vaikka jostain kirjasta olisi tehty elokuvaa, en välttämättä innostaa katsomaan, mutta tämän minä halusin. Ja onneksi elokuva löytyi netistä vapaasti katsottavaksi. En koskaan ole innostunut katsomaan suomalaisia elokuvia, koska minua suututtaa, kun aina niissä elokuvissa kiroillaan ja on eroottisia kohtauksia. En voi väittää, että aina näin on, koska erityisesti jää mieleeni Mies vailla menneisyyttä elokuvaa. Kuitenkin tämän kirjan pohjasta tehty elokuvaa antoi minun uskaltaa myös jatkossa katsoa hyviä suomalaisia elokuvia.

Varmasti vielä tulen lukemaan muita pieniä Paasilinnan kirjoja jatkosakin ja muille maahanmuuttaja taustaisisille suosittelen