Ihmisen ääni Mika Waltari

Kirjan nimi: Ihmisen ääni Mika Waltari: nöyryys – intohimo
toim. Ritva Haavikko
WSOY 1978
Luettavaa 228 sivua

Lähteiden mukaan Ihmisen ääni on WSOY:n julkaisema kirjasarja erilaisista henkilöistä. Olen nähnyt vain tämän, joka koskee Mika Waltaria. Viime kesänä Salon torilta olin ostanut edullisesti tietämättä siitä etukäteen mitään sen taustasta. Alussa Waltari nöyrästi ja kauniilla sanoilla osoittaa kiitollisuutta kirjan kirjoittaja kohtaan, ja sanookin, että toimittaja on yhtä vahvasti kuin itse Waltari tämän kirjan takana.

Minulle kesti hetki lähteä mukaan jutussa, koska oli hieman hämmentävä, että kenestä nyt on kyse? Onko toimittajan juttua vai puhuuko Waltari itsesään. Myöhemmin käsitin asian niin, että Waltarista huokuu vahvasti suomalaisuus piirre. Mielestäni suomalaisen yleisen kansanpiirteeseen kuulu, että he eivät osaa puhua omasta elämästään kovin värikkäästi.

Alku osa kuitenkin Waltarin lapsuudesta. Synkkä ja hämärä tarina lapsuus ajalta, kun isän huomio enemmän kohdistuu vanhemman veljen kuin pienemmän pojan Mikaan. Ja sitten lapsen näkökulmasta ikävä isän kuolemaa. Jossain määrin kuitenkin tuli esiin Waltarin lapsuus elämää, vaikka lyhyesti.

Olisin toivonut vähän enemmän elämän tausta tietoa, erityisesti kun on kyse kirjailijoiden kirjailijasta. Ei tarvitse kerskailla, mutta kirjailija, joka on kirjottanut Sinuhe Egyptiläisen, Mikael Karvajalan tai Mikael Hakeimin saisi puhua ylpeämmin itsestään. Toisaalta ottaen huomioon suomalaisen kansakulttuuri tausta, hän on elänyt aika, jolloin ei osattu ylistää itseään kovin rohkeasti. Tässä asiassa Arto Paasilinna puhuu vapaammin ja rohkeammin itsestään. Mielestäni heillä on puhumisen vapaus, kuten Raamatun Timoteus kirjeessä sanotaan.

Kirja on erityisesti kiinnostavaa kirjoittamisesta kiinnostuneille. Sehän sisältää valtavasti arvokkaita ajatuksia, jopa voisin sanoa todella viisaita ajatuksia. Sen viisauksista aina voi ammentaa ajatuksia. Tuli mieleen kääntää kurdiksi, ainakin suurin osaa keskiosan kirjoituksia.

Vaikka kirjassa Waltari puhuu suurelta osiin kirjoittamisen taidoista, mutta kirja ei ole varsinaisesti kirjoittamisen opas. Kuten hän mainitsee, on kirjoittanut erikseen oppaan kirjoittamisesta, ja nähtävästi Kalle Päätalo myös hyötynyt siitä.

Itselläni kirjaa sisälsi valtavan arvokkaita ajatuksia ja varmasti tulen lukemaan vielä moneen kerran joitakin kirjan jutuista. Toimittaja on antanut teemoja ja Waltari puhunut niistä. Ahkeran lukeminen kuulu kirjoittamisen taitoon, kuten Waltari itse näin on tehnyt. Mutta hän mainitse, että lapsena joku hänen kaveristaan oli erityisen ahkera lukemaan.

Kaikilta osin kirja on erinomainen ja jos kiinnostaa kirjoittaa itse, tämä kirja on ehdottomasti sisältää ainutlaatuisia ajatuksia.

Ukkosenjumalan Poika

Kirjan nimi: UKKOSENJUMALAN POIKA
Kirjoittaja: Arto Paasilinna, 1984
WSOY, Juva 1985
Luettavaa 262 sivua

“Suomalaisten taivas on vanhempi kuin koko muu maailma, ja suomalaisten jumalat ovat vielä sitäkin vanhempia. Mitkään muut jumalat eivät ole niin vanhoja. Vanhin kaikista on Ukkosenjumala, joka on niin vanha ettei mitään ollut vielä valmiina eikä yhtään jumalakaan syntyneenä, kuin hän jo oli melkein yhtä vanha kuin nyt. Ukkosenjumala on paitsi vanhin, myös ankarin ja voimakkain. Hän on paras.”

Tarina alkaa hauskoilla ja yksinkertaisilla lauseilla. Kirja muuten on hauska alussa siinä mielessä, että Paasilinna kirjoittaa esipuheen. Koskaan en ollut nähnyt romaania, jonka alussa olisi ollut esipuhe tai alustava teksti. Sellainen että, kirjailija heti alussa paljastaisi mistä tulee kertomaan. Minua vähän epäilytti, pitääkö esipuhetta ylipäätään lukea, vai onko romaani niin monimutkainen, että siihen pitää olla alustava teksti. Pidin sitä kohta romaanin heikoiksensa vielä siinä alku vaiheessa. Mutta kyllä tuo ajatus oli paha erehdys. Luettuaan sitä esipuhetta ja vielä eteenpäin kirjaa, tajusin, että se oli aivan paikallaan.

Suomalaisten muinaisista jumalista silloin tällöin olin kuulut. Ehkä eniten tutuimmat ovat Tapio, Ukko, Ilmari ja vastaava, koska myös tänä päivänä nimien muodossa ovat käytössä.

Kuten muiden suomen kielisten kirjojen kohdalla, ennestään minulla ei ollut mitään tietoa Ukkosenjumalan poika, kirjasta. Tiesin sen verran, että kyseessä on huumorilla maustettu fiktio romaani.

Taivaissa jumalat ovat huolissaan suosiotan romahduksesta Suomessa, siksi päättävät lähettää edustajan maan päälle. Myös maan päällä ainakin joku on huolissaan ihmisten törkeistä käytöksistä. Jumalien kokouksessa valinta osuu tietysti Rutjaan, Ukkosenjumalan pojan kohdalle. Rutja siirtyy maanpäälle antiikkikauppiaan Sampsa Ronkaisen metsään. Rutja vaihtaa olemusta helsinkiläisen antiikkikauppiaan Sampsa Ronkaisen kanssa, koska hän ei voi toimia kummallisella jumalisella ulkonäöllään olemuksellaan.

On monta tapaa tuoda esiin tosi asioita, ja huumori on epäilemättä yksi parhaista. Kun töissä jatkuvasti joutuu tekemisiin erilaisten ihmisten kanssa, huumori on yksi tapaa rentouttaa ilmapiiriä. Tietysti suomalaisessa työpaikka kulttuurissa huumori aina ei toimi. Joskus sitä jopa voi seurata ongelmia. Mutta onneksi tämä seikka ei ollut jäänyt huomiota muinaisten suomaisten jumalilta, siksi luotiin Arto Paasilinnan tälle kansalle.

Paasilinna tässä kirjassaan ravistelee suomalaista yhteiskunta ja käyttäen huumoria ottaa esiin oikeita asioita. Ahkera kauppias, joka on piiritetty erilaisilla ihmisillä. On hyväksi käyttäjiä perheen jäseniä, laiska sukulaispoikaa ja uskomaton nalkuttaja ikuisesti yksinhuoltaja nainen. Hän kuvaa erinomaisesti meidän ympärillämme olevista ihmisistä. Tuo huumori antaa voimia meille voimaa sietää näitä vaikeita ihmisiä.

Kenties huumori on ainoa tapaa haastaa ihmiskunnan saavuttamat suuret edistykset, kuten lääketiedettä. Ihminen kun paiskii töitä konemaisesti, kenties vain jumalilta tullut ihmeteko saa hänet palamaan maan pinnalle ja ihmisen aistit taas pelaamaan.

Kirjan lukeminen ei saanut minut miettimään taikauskoisuutta tai epäjumalien palvontaan, vaan huomamaan ihmisten julma kohtelu ja hyväksikäyttöä toisia. Kirjailijalla on mieletön hauska mielikuvitus. Se vaan lentää kirjaimellisesti maan ja taivaan välissä.

Arto Paasilinna kuoli pois lokakuussa 2018. Olen katsonut hänen haastattelujaan. Hän itse ei nauraa, mutta oikeastaan usein hauskoissa kohdissa olen kuvitellut hänen hauskana kasvonsa mielessäni, vaikka hän ei nauraakaan. Kirjassa on monia todella hauskoja kohtia, joista lukija ei voi olla nauramatta rohkeasti ääneen, ja näinkin pitää tehdä. Yksi parhaista on kohta, kun Sampsa ja yksinhuoltaja kantavat sängyn kotiin.

Mikäli vielä et ole lukenut, lue sen ihmeessä, suosittelen ehdottomasti.

Vieras Mies Tuli Taloon

Kirjan nimi: VIERAS MIES TULI TALOON
Kirjoittaja: Mika Waltari, 1937Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1953
Luettavaa 234 sivua

”Oli jotakin sydäntä särkevää tuossa yksinäisessä takissa, joka riippui puunoksasta halonhakkaajan nostamana. Työpäivä oli päättynyt ennen aikojaan. Nuo kädet eivät enää koskaan heiluttaisi kirvestä.”

Tähän menneessä olen ehtinyt lukea muutama Mika Waltarin kirjoista. Hänellä on oma tapansa kirjoittaa. Minun ei ole helppoa puhua hänen teoksistaan, sillä hän on kirjailijoiden kirjailijan luokkaa. Uskallan kuitenkin puhua jotain lukemani hänen kirjoistaan, pitäen mielessä tosi seikkaa, että hän kirjoitti kirjojaan, lukujoille luettavaksi ja minä kuulun lukija kuntaan (heikko lukijakuntaan).

Vieras mies tuli taloon, nimi on huomioon herättävää. Kirja alkaa nimensä mukaisesti: tuntematon mies astuu taloon. Heti alussa tulee vastaan suomalainen kulttuuri. Vieras tervehtii talon väkeä saavuttuaan sisään. Kukaan asukkaista ei käynyt avaamaan ovea vieraalle, eikä kukaan oikeastaan vastannut hänen tervehdystään.

Tuttavapiirissä tästä asiasta puhuin yli 70 vuoden ikäisisille suomalaisille, ja heillä oli tässä oma kohtaisia mielenkiintoisia kokemuksia lapsuuden ajoilta. Hiljainen naapuri äijä tuli taloomme, aina istui oven lähellä ja söi mitä oli tarjolla, eikä koskaan osallistunut keskusteluun, todella harva puheinen. Sanoi 83 v rouva.

Kurdi kulttuurissa kautta aikojaa ollut tapana, että vieras kun asuu pihaan ääneen huudahtaa tervehdyksen, jolloin talon väki tulee vastaan.

Romaani kuvaa kaunista ja viehättävää suomalaista maalaismaisemaa. Olen utelias tietämään tarinan jokaisen henkilön taustaa. Talossa on isäntä alkoholisti mies, emäntä, vanha mies ja nyt vieras mies liittynyt joukkoon. Kirjoittaja yrittänyt tuoda esiin monia kohtia suolamaisesta elämästä. Rakkaus tai lojaalisuus kuvaavat erinomaisesti kirjan teema. Romaanissa suomalainen nainen on merkittävässä roolissa. Nainen näyttää esimerkillisen mallin lojaalisuudesta, kun tekee suuren uhrautuvaisuuden kelvottoman aviomiehen eteen. Myy kaiken isältään perintöään ja kaupunkilaisena muuttaa maalle ja ostaa maa.

Aivan kaikki neljää tulevat vahvasti mukaan tarinassa. Neljän ihmisen tarina on saatu taidokkaasti koottua yhteen romaanin. Neljän ihmisen tarina on nivottu nerokkaasti yhteen suht pienessä kirjassa. Iäkäs isäntä kaipaa ahkeria maalaistalon jatkajia. Vieras mies, joka on ahkera työntekijä kaipaa, osaa rakentaa ja antaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Kaunis ja sinnikäs nainen ahertaa rakkauden ja perhe elämän toivossa. Juoppo ja kelvoton mies on ilon pilaaja käyttää uskollista vaimoaan kaiken tavoin hyväksi.

Uskollisesta naisesta syntyy kuva kuin hämähäkki, joka osaa taidoillaan rakentaa ja pyydystää, ja kuin perhonen jakaa rakkautta niityn kukkien kesken. Siksi hän itse tuoksuu aivan mitä kaikkia ihaninta kukkien tuoksua.

”Mies ei liikahtanut, vavahdustakaan ei paljastanut hänen tunnetaan. Mutta sydän löi rajuin, väkevin sysäyksin, sydän löi hänen rinnassaan kylkikuita vasten salpaavin lyönnein ja nämä ja nämä lyönnit välittyivät käsivarren suonista paidan lävitse, paidan valkoisen hihan lävitse naisen sormiin ja sormista hänen ruumiiseensa, paljasta käsivartta myöten hänen ruumiiseensa, niin että jokainen lyönti vavahdutti autuaasti naisen sisintä, sitä salaista, mikä oli puhjennut hänessä ja tehnyt uudeksi ja koskemattomaksi hänen sadat kerrat surmatun ja häväistyn ruumiinsa.” (s. 74)

Mikä kaunis teksti rakkauden tunteesta. Tämän kaltaiset kohdat värittivät kirjan kukkaisten värein, näitä kappaleita tuli luettua enemmän kuin kerran.

Kirjassa on myös todella ikäviä kohtauksia kuten juoppo miehen väkivallan kohtelu vaimoaan. Ainakin yksi sellainen kohtaus, joka todennäköisesti kuvaa miehen raiskuutta vaimoaan. Kohtaus on kuvailtu aika salaperäisesti, mutta erittäin vahvasti kuvaava järkyttävä kohtausta.

Viimeiset kolme sivut tuli luettua koko ajan kyynelet silmissä. ” Oli jotakin sydäntä särkevää tuossa yksinäisessä takissa, joka riippui puunoksasta halonhakkaajan nostamana. Työpäivä oli päättynyt ennen aikojaan. Nuo kädet eivät enää koskaan heiluttaisi kirvestä.”

Ikävä loppu, kuitenkin jotain totuutta elämästä. Toivoa jälleen uusiutumisesta. Nainen jälleen palaa kotimaisemiin, elämä jatkuu, mutta ..

Tässä kirjassa oli mielestäni enemmän romanttinen ja herkkää rakkauden tunnetta kuin kirjassa rakkaus vainoaikaan. Tätä suosittelen ehdottomasti, ellen minä ole vihoviimeinen, joka tähän asti on tämän lukenut.

Isku Vasten Kasvoja

kirjan nimi: Isku vasten kasvoja
Kirjoittaja: Pentti Kirstilä 1983
WSOY, Juva 1983
luettavaa 236 sivua

”Tämä maailma ei sinua vahingoitta, näin sanovat ne, jotka pitkälle kulkivat rakkauden polkuja. Hafiz.”

Kirjan aivan alussa lukee tuo edellä Hafizin teksti. Tämä oli todella suuri yllätys. Tuo suuri Iranilainen mystikko ja runoilija ei ole mitenkään minulle tuntematon, mutta yllätys oli siinä, että suomalainen kirjailija lainaa hänen ajatuksiaan. (Runoilijan koko nimi on Muhammed Šemseddin Hafiz. Iranissa kansa mainitse hänet Hafiz-e- Šīrāzi nimellä. Šīrāz on kaunis ja vanha kaupunki Iranissa.) Tämä juttu herätti sen verran vahva luottamusta kirjaa kohtaan, että oli itsestään selvää varmasti tosi mielenkiinnolla, kirja tulee luettua. Oli jännää, että kuinka läheinen side kirjaan syntyi heti alusta asti, joka säilyi kirjan luettuaan loppuun saakka.

Kirja alkuosa on joku hajamielisen ihmisen päiväkirjaa. Itse asiassa se oli alussa hämmentävää, että mikä tämä heikko laatuinen teksti on? Virhe oli kuitenkin minun, eli lukijan puolella, kun en ollut siinä vaiheessa vielä aivan kartalla, että se on joku päiväkirjan tekstiä. Kirjan loppu puolella olevinani tajusin, että tuo päiväkirja liittyi naisen miesystävään. Toivottavasti olin oikein arvannut. Loppujen lopuksi tuosta päiväkirjasta ei ollut niinkään suurta apua poliisille ratkaista murha juttua. Ainakin sitä oli sen verran apua, että toisen naisen syyttömyys selvisi miehen kuolemassa, joka oli kauan sitten tapahtunut.

Minä en välttämättä vielä ymmärrä mikä ero on käytännössä dekkariin ja jännitysromaanin välillä! Isku vasten kasvoja kirja on jännitysromaani, kuten kirjan alussa lukee. Kirja kertoo raakalaismaisella tavalla murhattu entinen urheilija mies, jonka löydetään kuntopolulta. Kertomuksen tapahtumapaikka on Tampere. Oli jännittävää luettavaa, kevyt, mutta mielenkiintoinen. Ei suomalaisena lukijana pääsin juonissa mukaan. Kuten aina, kirjoissa tuli vastaan ennestään vieraita sanoja, mutta aina suomi – suomi sanankirjasta otin selvää niiden merkityksestä. Siihen oli erityisen suuri apua suomisanakirja.fi sivustosta. Ja muutenkin aika usein on tarve käyttää kyseistä sivustoa.

Siitä huolimatta, että tämän kirja on luettu aika monta kuukautta sitten, mutta edelleen muistan aika paljon siitä. Ylipäätä en voi lukea kirjaa sivua pitempää, ellen oikeasti ymmärrä tekstiä kunnolla. Tietystä joskus on vaikea heti päästää jutussa mukaan heti alussa, mutta kuitenkin tekstin täytyy olla ymmärrettävää.

Poliisi selvittää murhaa. Juoni oli niin hyvää, etten voinut arvata kuinka se päättyy ja lopulta kuka on murhan takana. Minulla oli tuo kirja kotona ja halusin lukea jotain kevyt ja helpompaa. Varsinaisesti en ole dekkarien kaltaisten kannattaja, mutta se virkistää. Olin jumiutunut toisen suuren, paksun ja todella raskaan sarjan tekstisen tunnetun suomalaisen kirjailijan kirjaan. Siksi kaipasin rohkaisua lukemalla jotain jännittävää ja sen verran kevyt, ettei minun tarvitse miettiä mitään.

Tämä on ollut ainut kirja, mitä lukenut Pentti Kirstilältä. Dekkareissa ja jännitysromaaneissa painopiste on tuo jännitys. Mielestäni tässä kirjassa on mukavasti jännitystä ja uteliasuutta herättävä tarinaa. Voin suositella.

Rakkaus Vainoaikaan

Kirjan nimi: Rakkaus vainoaikaan

Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1943

Kirjottaja: Mika Waltari

WSOY, Juva 1994

Tämän kirjan valitsin tähän väliin tarkoituksella, sillä koskaan en ollut lukenut suomalaista rakkaustarinaa, lisäksi halusin jotain kevyttä, kaunista ja herkkää väliin luettavaksi. Kirjan nimi on houkuttelevaa, vaistomaisesti yhdistin sen teeman omani nuoruuteni aikoihin. Kasvatus kulttuurissani rakastumiseen liittyi aina vainoa. Vaino tytön perheen mies puolisten, kateellisten naapureiden ja moraalipoliisien taholta, viimeinen oli kaikista pahin.

Tässä kirjassa Waltari puhuu paljon laajemmasta vainosta, koko Suomen ja kansan vainosta. Sodasta palaneet haavoittuneet fyysisesti ja henkisesti miehiä. Neuvostoliiton karmea, ruma ja julma pelon varjo on läsnä kaiken aikaan kanalaisten arjessa.

Olisin odottanut, että tämä kirja herättää mielessäni vuosikymmenen unessa makaavia muistoja. Muisto naapuritytöstä, jonka kanssa vuosin salaa ihastusten jälkeen, koskaan ei uskaltanut ilmaista piilevät tunteet. Tunteet, johon liittyy syksyisin omenapuurahoissa hedelmäpoiminta kauteen. Joka syksy omenapuutarhassa viikkoien ajan omenapoiminnoissa leikittiin, mutta koskaan ei uskaltanut varastaa edes poskisuudelma.

Kirja kertoo syvällisestä rakkaudesta, suomityttö rakastuu suomipojan, johon sisältyy isänmaalisuus. itse tyttö ei harrastaa millään tavalla politiikka, mutta väistämättä mukana tarinassa, joka sisältää voimakkaasti isänmaalista teemaa. Hän ei ole aseellisen taisteluhenkinen, eikä aikoo tukea taistelua, eniten harmittelee paleltuja omenapuita maalla.

Kaunis aloitus, tyttö odottaa jotakuta, en heti olisi voinut arvata mistä on kyse. Kirjan nimestä päätelleen heti alusta alkaa jollain odottamattomalla tutustumalla. Satunainen tutustuminen. Sellainen, joka metrossa aikaisin aamulla tapahtuu. Tyttö heittäytyy syliin, kun äkkiä metro lähtee liikkeelle asemalta. Pieni kaunis vahinko, satunainen herkkä törmäys. Kirjassa vielä muutama sivua eteenpäin tilanne on hieman epäselvä.

Rohkea tyttö, joka toteuttaa ajatuksiaan, piittaamatta kenestäkään. Oikeastaan ei huomaa lainkaan sivullisia hahmoja. Naapureista ei ole pienintäkään harmeja, heitä kuin ei olisi olemassakaan, paitsi maalla on pari kohteeseen maininta naapuri lapsista. Ja perhe on aivan kilteimmästä päästä.

Rakkaus oli tekosyy kirjoittajan kirjoittaa sodan rumista jälkeistä pienen suloisen Suomeen. Rakkaus tuli ilmi armon ja piittaamisen muodossa sodasta vamman saneelle nuorta miestä kohtaan.

Kirja on ollut pieni lohdutus pienille rohkealle kansalle, joka sinnittelee rakentamaan oma kotimaata. Kauttaaltaan kirjassa kaunis suloinen suomalainen tyttö yrittää parantaa suomalaisen miehen haavat, loppu vaiheessa toisen maailman sodan laajennettua Suomen rajoihin parantunut mies jälleen lähtee sotaan. Nyt kun oli aikaa perustaa perhe ja kenties saada lapsia, omenapuut ovat myös jälleen kasvamassa, mutta jälleen miehet lähtevät taisteluun. Kauniita pieni yksityiskohtia todellisesta rakkaudesta silloin töllöin tulee esiin. Ja pahan paikaan kirjailija jättää lukijan oman onnen nojaan. Olisin vielä halunnut lukea lisää, saisi olla jatko osaa.

Ulkomaalaisena lukijana kirja onnistuu tavoittamaan minut muutamalla seuraavalla osa-alueella. Sain tuntea aika hyvin miltä Suomi näytti, kun osaa Karjala oli menetetty, ja karjalan köyhät pakolaiset näkyivät jopa Helsingin katukuvassa. Suomalaista yksimielisyyttä puolustamaan maata. Julma Neuvostoliiton armotta ryöstöä. Kaupunkien pommiukset ja siviilien tuntema kauhu.

Pystyin kuvittelemaan täysin määrin miltä tuntuu jäädä sodan jalkojen alle. Olen itse kasvanut sodassa. Aina tulee mieleen kokemus siitä, kun 20 vuotta sitten tulimme Suomeen ja suomen kielen kurssilla eräs kurdipoika sanoi olevansa Sodankylästä. Raukka poika oli syntynyt sodassa ja 19 ikävuoden saakka oli ollut sodassa, kunnes perheensä kanssa muuttivat Suomeen.

Ei ole helppoa puhua tästä kirjasta, täyty muistaa, että sitä on kirjoittanut suurin kirjailija, Mika Waltari ihmeellinen tekstin luojaa.