22.2.2021

Linnut ovat lähteneet. (Kuşlar da gitti, 1981)

Linnut ovat lähteneet. (Kuşlar da gitti, 1981)
Kirjoittanut: Yaşar Kemal
Luettavaa: 112



 

 

Kurdeilla on moniakin tunnettuja hahmoa, jotka ovat tehnyt suuria tekoja kansan puolesta. Kuitenkin kansainvälisellä tasolla tunnetuista Yilmaz Güneyn rinnalla kiistattomasti Yaşar Kemal nousee esiin, toki hän ei aivan ainoa.

Oli yllätys tietää, että suomen kielelläkin on Yaşar Kemalin kirjoja. Tuskin enää odotan yllätyksiä suomen kielen kanssa. Myöhemmin varmaan vielä tähän asiaan palaan, kun kirjoitan tämän vuoden lukemastani Saramgon kirjan käännöksestä.

En tiedä millaista on ollut tilanne ennen Suomen itsenäistyminen tai muutama vuosikymmenen sen jälkeisessä ajoissa, paitsi että vain tiettyjen romaanien kautta läpi tulee vahva kaipaus kallistua kaiken tavoin länteen ja tehdä pesoero itään ja Lähi-idästä tulleiden ideologioiden ja elämän tapoja vastaan. En usko, että tähän löytyy yksiselitteinen syy, siitä voi puhua monilta kantilta. Tässä lähinnä puhun siitä, että missä määrin Suomessa on oltu kiinnostuneita mitä kuuluu Lähi-idän kirjallisuudesta. Ihailtavaa on se puoli, että ennen 2000 lukua, täällä on käännetty Yaşar Kemalin teoksia suomeksi.

Pieni 112 sivuinen Linnut ovat lähteneet, Yaşar Kemalin kirja paljastaa Turkin maaperässä lasten maailmaa. Oikeataan kirja on vielä lyhyempi kuin 112 sivua kun sitä vähentää 19 sivua alkusanaa. Kirja vie lasten maailmaan ahtaalle kujalle, pimeä ja kostea, jossa lapsi itkee ja huutaa, palelee ja vatsa kouristaa nälkään. Silti se on paikka, jossa hän oppii pärjäämään maailmassa, jossa moskeijoiden minareetit uhkaavasti ovat pystytetty ja ruoka lapsen suun polttavan tulinen.

Lapset pyydystävät lintuja, elättämään itsensä ja pysyäkseen elävien kirjoilla. Suuren kaupungin, Istanbulin toreilla ja moskeijan pihatorilla kaupustelevat lintuja, siellä käyttävät taitojaan herättämään ihmisten huomiota, houkutteleva lintuja, jopa yksittäisiä haukkoja taivaalta pyydykseensä ja vievät häkissä lintuja kaupunkiin, koettaakseen vanhurskaiden uskoa. Ja näinkin tapahtuu, että hurskas on vain tuntemattoman katseessa hienoa ja synnitön. Sitä että ohi tuntemattomat näkevät, kun tämä pureskelee arabiankielisiä sanoja hampaiden alla.

Kaupunki on muuttunut siinä määrin, että taivaiden lintujen pyydystys käy helpompi kuin kaupunkilaisten säälien herättäminen häkeissä läähättävien lintujen vapauttaminen.

Tätä kirjoittaessaan Yaşar Kemalin on maanpaossa Tukholmassa. Mitä hän aikoo sanoa nuorten poikien pyydystäjien ja lintujen kautta, jotka nälkä ja hätää ajaa heidät parvina verkkoihin?

Välittääkö enää kukaan ihmisten kärsimyksestä ja sananvapauden rajoittamisesta?

Jos joku osaa puhua sanavapauden puolesta ja ahdinkoon ajettujen puolesta, epäilemättä Yaşar on oikea henkilö.

Upea pieni kirja.

2.2.2021

Vaarallinen kesä

 
 
Vaarallinen kesä
Ernest Hemingway


 

 

En ollut lukenut Ernest Hemingwayn kirjoja vielä, kun hänestä olin kuullut paljon. Kuulin sitä kirjailijasta korkeasti koulutettujen suusta, jotka halusivat antaa kuvan itsestään paljon lukeneen ihmisestä. Siitä on ties kuinka kauan sitten! Ajat, jolloin kurdi lukija kurdiunelmiensa kanssa vaelteli vuoristoissa. Eikö olekaan hassua, että vielä 2000 vuosisadan loppu puoliskolla kurdi pakenee vuorelle! Minkä ihmeen takia he sitä tekevät? Säästääkseen oman henkensä, ajatuksia, vai suojellakseen kansan identiteettiä?

No oli miten oli, mutta silloinkin puhuttiin sitä tärkeästä amerikkalaisesta kirjailijasta. Siihen aikaan hyvät maineiset olivat lähinnä Eteläamerikkalaisia nimiä kuten Che Guevara, Fidel Castro. He olivat sorrettujen ja alistettujen kansojen vapauttajia. Kuitenkin tämä Ernest oli vangittujen ajatusten ja tunteiden vapauttaja sanojen muodossa.

Aikoja sitten olin lukenut Vanhus ja meri teoksen persian kielellä, myöhemmin Suomessa katsoin sitä elokuvana, Anthony Quinn pääroolissa. Ja nyt Vaarallinen kesä on toinen kirja, ja se tuli luettua viime kesänä. Otettuaan kirja käteen luettavaksi sen nimestä en voinut yhtään arvailla, mistä se aikoo kertoa.
Vanhuus ja meri teoksessa muistaakseni yksi dialogien aihe on amerikkalainen Baseball peli ja tässä koko kirjan on espanjalaisesta härkätaistelusta. Minua koskaan aihetta ole kiinnostanut, mutta kirjan piti lukea aivan loppuun saakka, kun se on suuri Ernest Hemingwayn kirjoittama kirja.
Todellakin tykkäsin hänen tyylistään: kuvailla tilanteita ja maisemia ja tapahtumia. Kun on kiinnittänyt huomioonsa kohteeseen ja silmät nauliintuneet pisteeseen, sitten vielä toisella tai kolmannella lauseella, vaikka vähäsanaisella lauseella vielä porautuu ihon läpi syvälle, kuin hyttysen pisto. Ja sitten hetken voi pysäytä lukijan, kuin voimakkaan mies kämmen iskee perässä kulkijan rintaan metsän polulla, aivan kuin olisi havainnut joku vaaran.
Tuntuu hyvältä lukea kirjan loppuun, Ernest Hemingwayn kirjan, hän oli aikansa tunnettu kirjailija. Sen jälkeen katsoin dokumentin hänen elämästään. Samalla sain selville monista kirjailijan elämän yksityiskohdista.
Epäilemättä hän oli tehnyt kova työtä päästäkseen korkealle, mutta kun tutkii hänen elämää, selviä, että haluttiin hänestä tehdä suuri ja häntä autettiin uskomattoman laajalla mittakaavalla.

8.1.2021

kuinka sujui lukeminen 2020?


Kuinka sujui lukeminen 2020


Vuosi 2020 tuli luettua somenkielisiä kirjoja ahkerammin kuin koskaan aiemmin. Tavoite oli korkea, mutta ei ollutkaan helppo saavuttaa. Vuoden alussa tahti oli mainio. Aiheet olivat tuttuja, ainakin talo moskeijan vieressä sai minut innostumaan paremmin kuin mikään muu suonenkielinen. Toki aivan ensimmäinen kirja oli pettymys, mutta en antanut sen viedä minulta lukemisen iloa. Kirjan keskeltä reilu sata sivua vaan tuli käännetty yhdessä yössä mutta loppuun tuli luettua.😉

Toukokuussa lähetinkin sähköpostin Talo moskeijan vieressä kirjan suomentajalle ja kiitoksen ohessa annoin yksityiskohtaisen palautteen. Kääntäjä vastasikin tunnin sisällä ja oli ilahtunut lukijan palautteesta.
Melkein kesäkuun loppuun lukemisen tahti oli hyvä, mutta sen jälkeen se taantui. Syksyn alussa melkein kaksi kuukautta en ollut paljon lukenutkaan. Marraskuusta vuoden loppuun yritin lukea päivittäin, vaikka muutama sivu. Vuoden viimeinen teema oli Turkki, luin reilun 500 sivuisen Pamukin kirjan. Ensimmäistä kerta elämäni aikana joulukuussa katsoin turkkilaisen elokuvan YLE-areenasta. Sitten oli helpompaa ajatella elämän menoja turkkilaisen ikkunasta.


Kirjoja yhteensä 23 ja tekstejä 7642 sivua. Uusi ennätys oman suomen kielen lukemisen urallani. Tavoite ei ollut lukea paljon, vaan säännöllisesti nauttien. Taantuman syys ei ollut kirjojen lukemisen kyllästyminen.
Lisää kirjoja kuitenkin tuli hankittua jossain määräin. Erityisesti kirjojen kalastamisessa onnistuin ostamaan Torin sivulta pitkään etsimäni kirjan. Sitä haluan nyt lukea ensimmäisenä 2021. Vielä tämän vuoden alusta en ole aloittanut uutta luettavaa, mutta pian.
Lukeminen välillä voi olla hidasta, mutta varmasti koskaan siihen ei voi kyllästyä.

25.9.2020

Niemi: Juha Hurme


 

 

Niemi
Kirjoittanut: Juha Hurme
Luettavaa: 448

 

 

Olin siinä uskossa, että kaikki Finlandia palkinnon voittaneet kirjat ovat parhaita. Lukijana en voi allekirjoita tätä enää. Tähän asti olen lukenut tai ainakin yrittänyt lukea montakin niitä kirjoja. Listalla ovat kaksi kirjaa, joita tulen aina muistamaan, Missä kuljimme kerran ja Puhdistus. Nämä kaksi olivat täysin erilaisia kuin muut kirjat. Molemmilla oli todellakin asia kerrottavana.
Olin todellakin siinä uskossa, että Finlandia palkinto myönnetään parhaalle teokselle. Käytännön kokemus osoittautui sen vääriksi. Eli asia ei aina ole niin. Minulla lukijana on tietty tarkoitus kirjan lukemisesta. Kirjassa pitää olla tietynlaisia elementtiä, että minä lukijana jaksan jatkaa lukemista ja joka kerta kun olen laskenut kirjan alas, mieleen ei ainakaan jää turhauttavaa olo. Luonnollisesti lukija odottaa, että mieleen jää jotain. Yli neljäkymmentävuotiaana kiinnostuneena ihmisenä voin antaa kirjalle aikaa tehdä minuun vaikutuksen joitakin kymmenien sivujen verran. Mutta silloinkin jos edelleen ei irtoa mitään, tuskin enää avaan sivuja.
Niemi kirja, se on epäilemättä joidenkin mielestä paras teos. Tai oikeastaan saattaa olla niin, että se on tarkoitettu tutkijoille tutkimus projektia varten, mikäli kaikki kirjassa esitetyt älyttömät luvut paljastavat jotain asiaa. Mutta takuu varmasti sitä ei voi kiinnostaa kovinkaan paljon lukijaa.
Erityisesti tämän kirjan jälkeen kynnys on todella korkea, että luen jonkun suomalaisen kirjailijan teosta. Muutaman kirjan jälkeen tuntuu siltä kuin suomalaisilla kirjoilijoilla enää ei ole hyviä aiheita, mitä voi kirjoittaa. Käännökset ovat usein aivan upeita. Tai luen suomalaisen kirjailijan teoksen, jonka tiedän jo että kirja on oikeasti hyvä.
Joten en tykännyt Niemi kirjasta ja jälleen myin samalla hinnalla kuin olin ostanutkin.

16.9.2020


 

 Pitkät kihlajaiset
Kirjoittanut: Sébastien Japrisot
Luettavaa: 334

 

Kenties tämä on ensimmäinen suomennettu ranskalainen kirja, joka tuli luettua. Kirjan sain työkaverilta. Kirjan alussa tulee viiden ranskalaissotilaan esittely kierros. Hetken päästä yksi kerrallaan tarina palaa heidän tarinansa vielä yksityiskohtaisempi kerroin.

Sitä asia niin usein olen pohtinet, ja käynyt monissa yhteyksissä läpi: kun johtaja tai johtajat päättävät neuvottelujen sijan tarttua aseisiin, eivät yhtään ajattelee heidän päätöksensä tuhoa miljoonien ihmisten suunnitelmia.

Vuosia kestänyt sota kahden maan välissä joskus on syttynyt ainoasta tykki laukauksesta tai maailman sodan liekit syttyneet yhdestä murhasta. Ei ihme, että niin usein kirjallisuudessa rakkaus ja sota ovat käytetty rinnakkain, ikään kuin niiden väliset suhteet olisivat välttämättömiä. Sota koettelee ihmisiä monessa suhteessa. Rakkaus, uskollisuus ja vastaanottavaisuus ovat herkempiä ihmisten piirteitä, joita eniten koetellaan. Tänä aikana ihmisiä suututtaa yksikin muutos heidän aikataulussaan, mutta entä jos koko elämän asiat menevät uusiksi. Koronakriisi on saanut ihmisiä havahtumaan, että joskus heidän elämänsä suunta muuttaa aivan odottamaton tilanne, joka on täysin pois sinun käsistäsi.

Nuori tyttö saa huomion saman ikäiseltä pojalta, mutta kun vuodet vierivät alta, myös heidän elämänsä asiat muuttuvat. He varttuvat lähellä aikuisikään ja sota syttyy, sota vaatii asemiehiä ja vastaavasti nielee uhriensa. Kuitenkin nuorelle aidosti rakastuneelle tytölle mikään maailmassa ei merkitse yhtä paljon kuin vilpitön ja aito rakkaus. Vielä sodan päättymisestä on kulunut vuosia, mutta rakastunut tyttö ei halua luopua rakkaudestaan. Hän ei tahto, että poika olisi voinut oikeasti kuolla sodassa.

Ensimmäinen maailman sota on tuhonnut kaupunkeja ja kyliä. Monilta se on lakkauttanut suvun jatko mahdollisuuksia, jättänyt lapsia isättömäksi ja vaimoja leskiksi, se on vienyt turvan kokonaan perheiltä. Mutta miksi se säälisi tyttö parka? Tyttö on taloudellisesti hyvin voivasta perheestä, mutta hän onkin vammainen jaloista. Aivan kuin poika olisi hänen koko lapsuuden muistio, siksi tyttö ei hetkeäkään lakka uskomasta siitä, että poika on todellakin vielä elossa. Poika olikin viiden sotilaan joukossa, joita oli tuomita kenttäoikeudessa kuolemaan.

Tarina oli välillä monimutkainen, mutta erittäin koskettava tosi rakkauden kestävyydestä. Tytön vuosia jatkaneen vaivan näköä lopulta palkitaan suuresti.

Koskettava tarina sodasta ja rakkaudesta. Kirjaa luettuaan tuli tämäkin ajatus mieleeni, että halusin muuttaa Ranskaan pieneen kylään, jotta itse voisin kokea ranskalaisen rakkauden, toki koskaan en kaipa sota.
Suosittelen lämpimästi kirjaa.

27.8.2020

Ja vuoret kaikuivat


 

Ja vuoret kaikuivat
Kirjoittanut: Khaled Hosseini.
OTAVA, Keuruu 2013.
Luettavaa: 412
Kääntäjä: Katariina Kaija

 

Leija pojan teoksen kohdalla voisi päätellä, että teoksen maailmanlaajuisessa menestyksessä vaikuttivat sattuma, onni ja maan sotatilanne, joka on tehnyt Afganistanista mystisen maan. Jälkimäisessä Tuhat loistavaa aurinkoa kirjassa toisaalta maailmanlaajuiset utelijat katseet naisten elämään Afganistanissa olivat syynä jatkolle. Mutta tässä kolmannessa teoksessa kirjoitus tyyli ja upea teksti veivät ensisijaisen huomioon ja tarina oli vain runko, johon oli sisällytetty tärkeitä viestiä lukijalle.

Minulle Ja vuoret kaikuivat, kirja herätti suurta huomiota kirjailijan edistystä kohtaan. Minun mielestäni kirjailijalla oli tarkat suunnitelmat rakentaa erinomainen kokonaisuus. Tarkka suunnittelu, jossa alussa oli tiennyt mitä kautta kuljettaa tarinansa ja mihin se päättää, ja vielä tämän kaiken päällä huippu ja ammattilainen viimeistely. Aivan kuin timantti varas, joka kaappaa saalista, niin siististi, jättämättä pientäkään jälkeä.

Taitavasti aloittaa tarinansa vuoren rinteeltä pikku kylästä ja siskon ja veljen välinen rakkaudesta, joka oli lujittanut äidin kuoleman seurauksesta ja se kesti halki aavikkoa kaupunkiin, Kabuliin saakka, kunnes heidät erotetaan. Ja vielä kuolemaan saakka pikku laatikko kulkee rinnalla, kantaen kauniita lapsuuden muistoja. Kuitenkaan kumpi rakkauden kantaja osapuoli ei muista laatikoon kätkettyä salaisuutta.

Ensimmäisessä ja toisessa teoksessa tarinat pyörivät vain afganistanilaisten elämässä. Tällä kertaa tarinan ylittävät rajoja paljon pitemmälle. Nyt kerrotaan myös pariisilaisten ja kreikkalaisten elämästä.
 Toisaalta tässä kirjassa tulee ilmi ainakin yksi piirre Afganistanin elämästä, joka on ollut kovasti kätketty salaisuus. Ja se on mies sukupuolten seksuaalinen asiaa. Poikalapsia on käytetty seksuaalisesti hyväksi, eikä sitä puhuttu julkisesti. Lisäksi miesten välinen seksuaalinen suhde on aina ollut tabu, johon ei ole uskallettu edes viitata.

Alle kolmen kuukauden sisällä luin kirjailijan kolme teosta julkaisuajan järjestyksessä. Tarinoiden kerronta ja kirjoitustekniikan edistykset olivat ilmeisiä. Kirjailija kirjoittaa asiantuntevasti Afganistanista, sen kulttuurista ja tavoista. Aivan mainio tapaa tutustua toiseen kansan nykyajan todellisen kuulumiseen. Tämän tapaiset kertomukset eroavat tyystin, vaikkapa suomalaisen kirjoittajan, joka kuule pizzeriassa jokunen tarinan, joka on vain suunnilleen sinnepäin ja sitten mielikuvituksen avulla lähtee sitä kehittämään teoksen. Silloin ei mitään ihmettä, että lukijalla syntyy totaalinen harha kuva toisen maan tavoista ja sitä muodostuu syrjivä asenne.

Ehdottomasti suosittelen tämän kirjan lukemista. Siinä luet tarinan mestarista, joka osaa käyttää oikeita mausteita ja huolehtii siitä, että asioista puhutaan oikeilla nimellä eikä kauheasti liioitelleen.

2.8.2020

Ihmiskunnan loppulaukka


Teos: Ihmiskunnan loppulaukka
Kirjoittanut: Arto Paasilinnan
Luettavaa 234 sivua



Nautinko edelleen yhtä paljon Arto Paasilinnan tekstistä? On väärin, jos sanon, etten nauttia yhtään, mutta en suinkaan yhtä paljon kuin ennen, aika, jolloin luin Jäniksen vuosi tai Hurmaava joukkoitsemurha tai Onnellinen mies. Erityisesti Hurmaava joukkoitsemurhan kanssa minulla oli erityisen paljon hauskoja hetkiä.

Tämä taisi olla viimeinen kirja Paasilinnasta, mitä luin. Maahanmuuttajana elämä pohjolassa ei ole niin tasaista, että voisi ottaa niin rennosti ja nauraa Paasilinnan juttuisilla. Tosi elämän henkiset haasteet ovat väijytyksessä hetki hetkellä. Elämän jokainen päivä itsestään on uusi taistelu. Vihollinen on sama, eli vastoinkäyminen, mutta se muuttaa muotojaan. Siksi joka päivä jostain on saatava voimat, jotta eväitä riittää päästäkseen ylös sängystä seuraavana aamuna.

Se että osaa nauraa Paasilinna puheella, itsestään on pieni ihmeen toteutus suomen kielen edistyksen saralla. Myönnän, että oli hauska lukea myös tämän kirjan, mutta on pakko edetä raskaammilla jutuilla, jos meikäläinen tahtoo vielä maistaa itse suolatulla hetkillä, jotta masennus ei pääsee polttamaan ilon juureltaan.

23.7.2020

Oneiron


Teos: Oneiron
Kirjoittanut: Laura Lindstedt
Luettavaa 440 sivua



Kirja oli mielessä jo pitkään ja suurella odotuksella otin Oneiron luettavana. Kenties odotukset olivat Oksasen Puhdistuksen tasolla ja vielä sitäkin korkeammalla. Jos rinnastan näitä kahta keskenään siinä, miten alku sivut alkavat, molemmat hyvin taitavalla kuvauksella. Molemmissa ilmenee erittäin vahva kirjoittamisen taito. Kuitenkin Puhdistus oli helpompi minun seurata tekstiä. Oneiro ali hankala heti alusta lähtien, raskas teksti.

En halunnut keskeyttää missään nimessä. Joistakin kohtauksista oikeastaan en pitänyt lainkaan, ja ani harvoin tapahtuu, että enää jatkaisin. Mutta tämän jatkoin lukemista kuitenkin, koska olin saanut hyvän kuvan kirjailijasta. Tosi jännä millä tavalla ihminen muista asioita. Vuonna 2015 Finlandia-palkinnon yhteydessä katsoin YLE TV:ltä kirjailijan puheen. Hänen ajatuksensa minun korvani kuulosta täysin erilaiselta kuin kenenkään muun julkisen suomalaisen.

En aivan muista sanan tarkkaa sitä puhetta, mutta rohkeat sanat ja sävy haastoi vallanpitäjiä. Tunsin itse kuuluvani sorrettuihin ihmisiin, joiden puolesta hän puhui. Vaikka olen varttunut poliittisesti väkivaltaisessa järjestelmässä. Ja kuka tervemielinen ihminen voi ihailla väkivaltaa ja sekasortoista järjestelmää. Siksi en tarkoittaa sitä, että pitää aina vastustaa vallanpitäjiä ja heidän tekemät päätöksiä. Mutta toisaalta tuntuu siltä, että välillä suomalaiset luottavat aivan liikaa viranomaisiin. Tai uskovavat ja luottavat liikaa mitä heille tarjotaan ja syötetään. Ja harmi että tuollainen luottamus on vahvempi kuin parisuhteen tai ystäväpiirin suhteessa.

Tämä kaikki sai aikaan sen, että Laura Lindstedt puhe minun korvaani kuulosti aivan erilaiselta kuin muiden. Mutta silti hänen kirjansa oli vaikea lukuinen minulle. Tämäkin oli naisten maailmasta kuten Oksasen. Kuitenkin kirja näytti uusia näkökulmia minulle.
Viime aikoina enää en ole lukenut suomalaisten kirjoilijoiden teoksia. Koska minun on todella vaikea päästä mukaan juonissa. Sanoisin että ne ovat kirjoitettu liian vaikeasti hienoja, niin että minä en voi nauttia. Luen suomeksi käännettyjä teoksia. Aivan upeita käännöksiä.

1.7.2020

Auta armias



Teos: Auta armias
Kirjoittanut: Arto Paasilinna
WSOY 1989
Luettavaa 276 sivua



Tällä kerta ylhäisten asioilla, liiankin ylhäinen. Kaikkivoipa itse Jumalan korkeuksiin asti vie lukijan itse Arto Paasilinna. Jumala on loman tarpeessa ja hänelle etsitään sijainen tai tuuraaja, joka ylläpitää elämän järjestystä maan päällä. Juoni ja ovela, jotta jälleen kirjailija pääsee kuvailemaan suomailisia. Kaveria ei jätetään yksin, tämän ainakin Paasilinna todistaa tarinassaan. Miksi ulkomaalainen aina jää yksin tässä maassa? Tämä voi olla toisaalta niin mystinen, ettei vielä kukaan ainakaan ääneen uskalla paljastaa.


Hauska lähestymistapa jumalan asioihin. Todella hieno asia, että demokraattisessa järjestelmässä uskaltaa puhua myös jumalasta, niin hauskasta kuin mitä voi lukea tässä kirjassa. Ei tarvitse haukkua asiaa, joka on kuitenkin pyhää toisille, mutta samalla joidenkin mielestä sitä voi tehdä pilaa.
Jos vielä uskoo itsessään voimaa tarttua Paasilinnan kirjoihin, ei ole huono idea tätäkin kirja lukea. Kantasuomalaisella ei välttämättä vie paljon aikaa lukea koko kirjan lyhyessäkin ajassa, kun meikäläiseltä kutenkin vei montakin päivää.

5.6.2020

Tuhat loistavaa aurinkoa



Teos: Tuhat loistavaa aurinkoa.
Kirjoittanut: Khaled Hosseini.
OTAVA, Keuruu 2008.
Luettavaa: 399 sivua.
Kääntäjä: Kristiina Savikurki.




Tuhat loistavaa aurinkoa on kirjailijan toinen teos Leija pojan jälkeen. Ensimmäinen kirjansa levitti kirjailijan mainetta jo räjähdysmaisesti kautta Yhdysvaltain ja Eurooppaan.
Edellisen kirjan kitkaisen lukukirjan jälkeen tunnetaso oli sen verran alainen, että suhteeni lukemiseen kaipasi lohtua ja jälleen välien korjausta. Siksi kirjapinosta pöydällä kippasin tutun maailmaan, jonka ovet auringon kotikunnille avaa Khaled Hosseinin taikakynä.
Ajat sitten elin vaiheessa, jolloin henkisesti enempää ei ollut yhtään varaa lukea Lähi-idän kurjaan oloon tarinoita tai ylipäätään mistään ikävistä asioista. Jopa tietyt musiikki ja elokuvat nostattivat voimakkaat, uuvuttavat tunteet pintaan. Tiesin että sieltäpäin tulee paljon aarteita, myös sen, että enemmin tai myöhemmin palaan niihin juttuihin. Tänä aikana lukemalla saan voimaa, jaksamaan jopa pilviset synkät elämän päivät.

Voiko olla parempi tapaa antaa tietoa maan historiasta kuin kirjoittamalla romaani. Tässä tarinassa erinomaisesti kirjailija tuo esiin naisten elämää Afganistanin sotaisesta maasta, joka on ollut sotatanner vuosikymmenin. Tarina on todella koskettavaa. Siinä kuvaillaan kuinka naiset sinnittelevät pysymään elossa ja aina pyrkimys vain eteenpäin, vaikka se koko yritys onkaan vain kangastus. Kuten Puhdistus kirjassa, myös tässä teksti onnistuu viemään maalin tarkoituksena siinä, kun kuvaillaan miesten julma vallan käyttöä. Mies lukijan asemassa tunsin suurta vihaa miehiä kohtaan, jotka ovat jääneet kauas inhimillisyydestä.

Toisaalta teksti oli nautittavaa lukea. Johdonmukaisen ja helposti seurattavaa teksti. Nostan hattua suomentajalle. Ihailen suuresti kääntäjän taitoa saada aikaiseksi mahtavan käännöksen. Aivan kuin alkuperäinen teksti olisi kirjoitettu suomeksi.
Suosittelen ehdottomasti.